"Olette oikeassa, minä erehdyin. Mutta myöhäistä on sitä enää oikaista,
Te maksoitte ja nyt on kulta mennyttä. Teidän ajatusjuoksunne oli
hidas. Vahinko on Teidän. Järkenne ei kulje nopeasti nykyisin,
Porportuk. Te alatte olla vanha."
Porportuk ei vastannut. Pälyen hän silmäsi Akooniin ja huomasi olevansa turvassa. Hänen huulensa painautuivat tiukasti yhteen ja julmuus kuvastui hänen kasvoissaan. "Tulkaa", sanoi hän sitten, "menemme majaani".
"Muistatteko, mitkä kaksi seikkaa sanoin Teille keväällä?" kysyi El-Soo liikahtamatta paikaltaan.
"Pääni olisi täynnä naisten puheita, jos säilyttäisin ne mielessäni", vastasi Porportuk.
"Sanoin Teille, että saisitte saatavanne", El-Soo jatkoi tasaisesti.
"Ja myöskin sanoin Teille, etten ikinä tule vaimoksenne."
"Mutta sen sanoitte, ennenkuin kauppakirja oli tehty." Porportuk pisti kätensä taskuun, missä asiakirja oli. "Olen ostanut Teidät kaikkien nähden. Te olette minun. Ette kieltäne, että olette minun."
"Olen Teidän", sanoi El-Soo vakavasti.
"Minun omani?"
"Teidän omanne."
Porportukin ääneen tuli voitonvarma sointu: