"Akoon tahtoisi ostaa hänet", Porportuk jatkoi, "mutta hänellä ei ole rahaa. Ja senvuoksi tahdon antaa El-Soon hänelle, kuten hän sanoi, maksutta. Vielä nytkin tahdon antaa El-Soon hänelle."
Kumartuen alas hän otti El-Soota kädestä ja talutti hänet makaavan
Akoonin luokse.
"El-Soolla on paha tapa, Akoon", jatkoi Porportuk sitten asettaen tytön istumaan Akoonin jalkapuoleen. "Samoin kuin hän on tähän asti karannut minulta, saattaa hän karata sinulta vastaisuudessa. Mutta sinun, Akoon, ei tarvitse millonkaan pelätä hänen karkaamistaan. Minä pidän siitä huolen. Hän ei ikinä karkaa sinulta — se on Porportukin sana. Hänellä on hyvä järki. Tiedän sen, sillä usein on se antanut minulle iskun. Mutta tällä kertaa aion antaa oman järkeni toimia. Ja siten tahdon taata hänet sinulle, Akoon."
Porportuk kumartui ja asetti El-Soon jalat ristiin nilkat päällekkäin. Ja sitten hän, ennenkuin kukaan ehti arvata hänen aikomustaan, laukaisi pyssynsä molempien nilkkojen läpi. Akoonin ponnistellessa noustakseen, nuorien miesten pitäessä häntä kiinni, murtuivat hänen katkenneet luunsa uudelleen naksahtaen poikki.
"Teko on oikea", sanoivat vanhukset toisilleen.
El-Soo ei päästänyt ääntäkään. Hän istui katsellen murtuneita nilkkojaan, joilla hän ei enää milloinkaan kävelisi.
"Minun jalkani ovat vahvat, El-Soo", sanoi Akoon. "Mutta eivät milloinkaan ne vie minua kauaksi luotasi."
El-Soo katsahti häneen ja ensi kerran Akoon näki kyyneleet hänen silmissään.
"Silmäsi ovat kuin kauriin silmät, El-Soo", puheli Akoon.
"Oliko tekoni oikea?" kysyi Porportuk hymyillen ivallisesti savun reunamalta varustautuessaan poistumaan.