"Sillä hänessä on paholainen", jatkoi Lucile, "kiehtova paholainen, joka viehättää minua, kautta sieluni, ja rukoilkaa Jumalaa, Frona, ettette koskaan opi sitä tuntemaan. Sillä teissä ei ole tuota paholaista, minun taas on hänen kaltaisensa ja arvoisensa. Tunnustan suoraan, että meidän suhteemme on vain viehättymystä. Hänen tunteensa ei ole kestävämpi kuin minunkaan. Toinen ei ole toistansa parempi, se on juuri onnellisinta kaikesta."
Frona nojautui taapäin tuolissaan ja katseli kauan vierastaan. Lucile odotti hänen sanovan jotain. Oli aivan hiljaista.
"Mitä tuumitte?" kysyi Lucile viimein matalalla, uteliaalla äänellä ja nousi ottaakseen parkan ylleen.
"En mitään. Minä vain odotin."
"Minä olen sanonut sanottavani."
"Antakaa minun sitten sanoa teille, etten ymmärrä teitä", sanoi Frona kylmästi. "Minun on jostain syystä mahdoton käsittää teidän vaikuttimianne. Teidän puheissanne on ollut jotain alhaista. Siitä olen kuitenkin vakuutettu, että te jostain käsittämättömästä syystä tänään olette ollut itsellenne uskoton. Älkää kyselkö, sillä kuten äsken sanoin, en ole siitä itsekään selvillä, mutta kaikesta huolimatta olen varma siitä, että en ole erehtynyt! Tiedän, että te ette ole se Lucile, jonka tapasin metsätiellä joen tuolla puolen. Hän oli oikea Lucile, tiedän sen, vaikka tapasinkin hänet vain ohimennen. Nainen, joka tänään on täällä, on vieras nainen. Minä en tunne häntä. Joskus on tuntunut siltä, kuin hän olisi Lucile, mutta harvoin. Tämä nainen on valehdellut, valehdellut minulle ja valehdellut minulle itsestään. Se, mitä hän sanoi miehestä, on vain hänen oma käsityksensä, jos sitäkään, sillä onhan hän voinut valehdella hänestäkin. Luultavasti niin onkin. Mitä te siitä arvelette?"
"Että te olette hyvin viisas tyttö, Frona. Että te joskus puhutte enemmän totta kuin luulettekaan. Ja joskus taas olette sokeampi kuin voitte uneksia."
"Teissä on jotain, mistä minä voisin pitää, mutta te olette piilottanut sen niin taitavasti, etten minä voi sitä löytää."
Vastaus pyrki Lucilen huulille, mutta hän pysyi vaiti, veti turkin ylleen ja kääntyi lähteäkseen.
Frona saattoi hänet itse ulko-ovelle, ja How-Ha mietti mielessään, miksi valkoihoiset eivät toimineet niiden lakien mukaan, joita he itse olivat laatineet.