"Siinähän se pulma juuri onkin! Tuo vanha ja alati uusi kysymys, jonka ihminen singahuttaa kaikkeutta vasten kasvoja." Eversti etsi jotain lompakostaan. "Katsokaahan" — hän otti esiin kuluneen paperipalasen, jolle oli jotain kirjoitettu — "tämän minä kopioin jostakin monta vuotta sitten. Kuulkaahan! 'Mikä merkillinen kummitus onkaan ihminen, tuo tomusta kokoonpantu sairaalloinen muodostuma, joka vuoroin liikuttelee jalkojaan, vuoroin makaa unen horrostilassa, joka tappaa, syö, kasvaa, ja synnyttää omia pienoiskuviaan, tuo olento, jonka hiukset ovat kuin maan ruoho ja jonka kasvoista kimaltaa kaksi silmää, olento, jonka luulisi saavan lapset säikkymään. Olento-raukka, joka niin turhan vuoksi ristiriitaisine himoineen ja haluineen on viskattu tänne lukemattomien kärsimysten keskelle, raa'an luonnon valtaan, olento, jonka omat esi-isät ovat petoja ja jonka kohtalona on riistää kanssaihmisiltä heidän henkensä. Rajattoman lapsellinen, usein ihailtavan rohkea, usein liikuttavan hyvä. Milloin hän istuutuu keskustelemaan hyvästä ja pahasta ja jumaluuden olemuksesta, milloin nousee taistelemaan munankuoresta tai kuolemaan aatteen puolesta!' Ja mikä on tarkoitus?" hän kysyi kiivaasti ja heitti paperin pöydälle, "tämän sairaan tomuolennon tarkoitus?"
Corliss haukotteli vastaukseksi. Hän oli ollut matkoilla koko päivän ja kaipasi vuoteeseensa.
"Tässä minä olen, minä eversti Trethaway, en ole enää nuori, mutta melko hyvin säilynyt, minulla on hyvä yhteiskunnallinen asema, varallisuuteni ei ole aivan mitätön, minun ei tarvitse rasittaa itseäni työllä, ja kuitenkaan en nauti elämästäni, vaan aherran naurettavalla innolla, joka paremmin sopisi minua puolta nuoremmalle miehelle. Ja minkä vuoksi? Syödäkseni, tupakoidakseni ja nukkuakseni, ja mitä ruokaan, tupakkaan ja vuoteisiin tulee, niin ei tässä matoisessa maailmassa liene toista niin viheliäistä kolkkaa kuin tämä takamaa, jota sanotaan Alaskaksi."
"Mutta juuri teidän ripeä elämännehän tekee teille mahdolliseksi pysyä voimissa", vastusteli Corliss.
"Fronan oppeja", pisteli eversti.
"Ja minun ja teidän."
"Ja tomuolennon —"
"Tomuolentoa elävöittää aate, jota te ette ota huomioon — velvollisuuden, rodun, jumaluuden aate."
"Ja mikä on palkka?" kysyi Trethaway.
"Jokainen hengenveto. Kevätkorento elää vain tunnin."