Eversti kohautti olkapäitään, oli vaiti hetkisen ja tunnusti sitten: "No niin, en minä voi olla pessimisti, vaikka koettaisinkin. Kaikkihan me olemme saaneet palkkamme ja minä runsaammin kuin useimmat muut. Koska sisin tarkoitus on meiltä salattu, niin tyytykäämme siihen, mikä on meitä lähempänä. Siten saamme tässä elämässä parhaan palkan."
"Aivan hedonistinen johtopäätös."
"Ja järjellinen. Todistan sen teille heti. Minä voisin ostaa ruokaa ja vaatteita parillekymmenelle, mutta itse elän vain yhden puolesta; miksi en elättäisi edes kahta?"
Corliss veti jalkansa pöydältä ja ojentautui suoraksi. "Toisin sanoen?"
"Minä menen naimisiin ja tuotan yhteiskunnalle hermokohtauksen.
Sellaisista ne pitävät, se on niiden palkka."
"En voi epäillä muuta kuin yhtä naista", sanoi Corliss epäröiden ja ojensi kätensä.
Trethaway pudisti sitä hitaasti. "Hän se on."
Corliss hellitti kädenpuristuksensa, ja tyytymättömyys kuvastui hänen kasvoistaan. "Entä St. Vincent?"
"Se on arvoitus vain teille, ei minulle."
"Siis Lucilen —?"