"Ei, ei suinkaan. Hänellä oli pieni eriskummallinen päähänpisto, ja hän toteutti sen näppärästi."
"Minä en käsitä." Corliss hieroi kädellään otsaansa.
Trethawayn huulet vetäytyivät ylimieliseen hymyyn. "Ei teidän tarvitsekaan. Kysyn teiltä vain, tahdotteko tulla todistajana vihkiäisiini."
"Mielelläni. Mutta kylläpä te kuljitte kiertoteitä päästäksenne perille. Se ei ole teidän tapaistanne."
"Niin kävi silloinkin, kun puhuin hänen kanssaan", sanoi eversti ja kiersi ylpeästi viiksiään.
* * * * *
Luoteisalueen ratsastavan poliisin kapteeni on virka-asemansa nojalla oikeutettu hätätilassa toimittamaan porvarillisen vihkimisen samoinkuin rankaisemaan lainrikoksista. Siksi eversti Trethaway eräänä päivänä meni kapteeni Alexanderin luo ja sopi hänen kanssaan siitä, että vihkiminen tapahtuisi seuraavana aamupäivänä. Sieltä tuleva sulhasmies lähti Fronan luo. Hän kiiruhti selittämään, että Lucile ei ollut pyytänyt häntä tulemaan, mutta — no niin, asia oli niin, että Lucile ei tuntenut seudun naisia, ja lisäksi eversti tiesi, kenen Lucile tahtoisi pyytää todistajaksi, jos hän rohkenisi. Hän toimi siis omalla vastuullaan. Ja hän tiesi, että tämä yllätys tuottaisi Lucilelle suuren ilon.
Frona hämmästyi äärettömästi kuullessaan uutisen. Eihän ollut kulunut kuin pari päivää siitä, kun Lucile oli käynyt hänen luonaan vaatimassa häneltä St. Vincentiä, ja nyt oli eversti Trethawayn vuoro. Hän oli jo silloin tajunnut, että Lucile salasi häneltä jotain, mutta nyt hänen käytöksensä tuntui kaksin verroin vilpilliseltä. Oliko siis sittenkin totta, että Lucile möi rakkautensa? Nämä ajatukset lensivät nopeasti hänen aivojensa läpi, sillä välin kuin eversti levottomana katseli häntä. Hän oli vastaamaisillaan kieltävästi ja tiesi, että hänen piti vastata pian, mutta Trethawayn rohkeus, jota hän ei voinut olla ihailematta, sai hänet muuttamaan mielensä. Niin hän melkein vastoin tahtoaan kuunteli sydämensä ääntä ja lupasi tulla.
Tunnelma oli kuitenkin hieman painostava ja kylmä, kun nuo neljä seuraavana päivänä tapasivat toisensa kapteeni Alexanderin yksityisessä työhuoneessa. Lucile näytti olevan purskahtamaisillaan itkuun millä hetkellä tahansa ja kaikin voimin koettavan hillitä mielenliikutusta, jota häneltä ei olisi saattanut odottaa. Frona puolestaan ei yrityksistään huolimatta saanut herätetyksi eloon myötätuntoa, joka olisi karkoittanut jäykkyyden heidän väliltään. Tämä vaikutti vuorostaan Vanceen ja teki hänen käytöksensä everstiäkin kohtaan pingoitetuksi.
Eversti Trethaway näytti pudistaneen kaksikymmentä vuotta voimakkailta hartioiltaan, eikä ikäero sulhasen ja morsiamen välillä ensinkään häirinnyt Fronaa hänen nähdessään heidät yhdessä. "Hän on elänyt elämänsä hyvin", ajatteli hän ja katsahti sitten vaistomaisesti, ikäänkuin salaa toivoen, Corlissiin. Mutta jos sulhanen oli nuortunut, niin sama tunnustus täytyi antaa Corlissillekin. Heidän viime tapaamisensa jälkeen hän oli luopunut ruskeista viiksistään, ja sileiksi ajellut kasvot, jotka uhkuivat terveyttä ja voimaa, näyttivät ihmeteltävän poikamaisilta, ja siitä huolimatta paljas ylähuuli ilmaisi lujuutta ja päättäväisyyttä, jota siinä aikaisemmin ei ollut huomannut. Sitä paitsi piirteet näyttivät käyneen voimakkaammiksi, ja silmiin, joiden katse aina oli ollut lempeä ja luja, oli nyt tullut lisäksi jotain karua ja kovaa, jonka elämän kamppailu ja toimeliaisuus tuovat muassaan — se toimintakyvyn ja tarmon leima, joka on ominainen jokaiselle toiminnan miehelle, ajakoonpa hän sitten koirilla, kyntäköön merta tai ohjailkoon valtakuntien kohtaloita.