Pian he tulivat aukealle paikalle, missä oli mökki aivan lähellä rantaa. Sen tasaisella turvekatolla makasi kaksi sairasta miestä peittoihin kääriytyneinä, sillä välin kuin Bishop, Corliss ja Jakob Welse kahlasivat tuvassa kokoillen vaatteita ja muuta tavaraa. Ulkona oli vettä parin jalan korkeudelta, mutta tuvassa, joka lämmön vuoksi oli kaivettu puolittain maan sisään, vesi nousi vyötäisiin.
"Älkää päästäkö tupakkaa kastumaan", huusi toinen sairaista heikolla äänellä katolta.
"Hiiteen koko tupakka", kirkui toinen. "Pitäkää huolta jauhoista! Ja sokerista", hän lisäsi ajateltuaan hetkisen.
"Nähkääs neiti, Bill ei itse tupakoi", selitti edellinen mies
Fronalle. "Mutta kai te kuitenkin pidätte siitä huolen", hän rukoili.
"Kas tässä! Ja pitäkää nyt suunne kiinni!" Del ojensi hänelle tupakkarasian, ja mies tarttui siihen niin innokkaasti, kuin se olisi ollut täynnänsä kultakolikolta.
"Enkö minä voisi jotenkuten auttaa?" kysyi Frona ja katsoi katolle.
"Ette! Niillä on keripukki. Niitä ei auta muu kuin kuiva maa ja raa'at perunat." Del Bishop katsahti Fronaan. "Mutta mitä teillä on täällä tekemistä? Juoskaa pian takaisin tuonne ylemmäksi kuivalle maalle."
Mutta samassa rannan jäämuuri valtavasti jyskähdellen horjahti maalle päin. Viidenkymmenen tonnin jäämöhkäle lensi nurinniskoin, roiskautti mutaista vettä heidän päälleen ja paiskautui juuri oven eteen. Toinen, pienempi möhkäle ajautui ulkonevia nurkkahirsiä vastaan, niin että koko rakennus horjahteli. Courbertin ja Jakob Welse olivat sisällä.
"Après vous", kuuli Frona paronin sanovan ja isänsä huvitettuna naurahtavan. Ja kohtelias ranskalainen astui kuin astuikin viimeisenä ulos, pujotteleiden jäälautan ja katon välitse.
"Kuules Bill, jos alempi ruuhka kestää, niin me olemme hukassa", sanoi tupakkamies toverilleen.