Hän suuteli tytärtään, ja sitten he molemmat nauraen sylkäisivät mudan huuliltaan. Samassa Courbertin tulla pyörähti tuvan raunioitten takaa.
"En ole koskaan nähnyt tämän vertaista", hän huudahti nauraen. "Hän on hullu, aivan raivohullu. Eikä häntä saa mitenkään rauhoittumaan. Hänen pääkallonsa murskautui hänen pudotessaan, ja hän kadotti tupakkansa. Mutta hän ei sure muuta kuin jälkimmäistä."
Pääkallo ei kuitenkaan ollut murskautunut, se oli vain saanut viiden tuuman pituisen haavan.
"Teidän täytyy odottaa, kunnes muut palaavat, minä en voi auttaa kantamaan." Jakob Welse osoitti oikeata käsivarttaan, joka riippui velttona ja voimattomana. "Nyrjähti vain, ei muuta", hän selitti, "ei yksikään luu mennyt poikki."
Samassa paroni näyttelijän elein osoitti Fronan jalkaa. "Katsokaa, vesi on laskenut ja jättänyt jälkeensä jokihelmen, jalokiven!"
Fronan kuluneet mokkasiinit olivat lionneet hajalle, ja pieni, valkoinen varvas pilkisti loasta.
"Silloinhan minä olen hyvin rikas, paroni, sillä minulla on yhteensä kymmenen samanlaista."
"Kukapa sitä kieltäisi, kukapa sitä kieltäisi!" huudahti paroni vilkkaasti.
"Mikä lystikäs, hassu ja herttainen ihminen te olettekaan!"
"Suutelen kättänne!" Hän polvistui ritarillisesti lokaan.