Eräs kanootti korjasi uivan miehen, mutta muut katosivat syvään, virtavaan vuolteesen. Neljännestunnin ajan kanootit turhaan etsiskelivät hukkuneita, mutta lopulta heidät löydettiin tarttuneina matalikkoon, jolle kurimus oli heidät viskannut. Eräästä vastavirtaa kulkevasta veneestä hankittiin vetoköysi ja rannalla olevilta tavarankuljettajilta pari hevosta, ja kauhea löytö vedettiin maihin. Frona katsoi noita viittä nuorta jättiläistä, jotka makasivat rantamudassa murtunein jäsenin, elottomina ja veltoin katsein. He olivat yhä vielä kiinni rattaissa, ja arvottomat tavaramytyt riippuivat heidän selässään. Kuudes istui heidän joukossaan kuivin silmin ja kivettyneenä. Muutaman jalan matkan päässä elämän keskeytymätön virta kävi kulkuaan. Frona antautui sen vietäväksi ja jatkoi matkaansa.
Tummat, kuusten peittämät vuoret vetäytyivät Dyean solassa lähelle toisiaan, ja ihmisjalat olivat polkeneet kostean, auringottoman maan kuoppaiseksi liejuksi. Uusien kulkijoiden täytyi sen vuoksi etsiä uusia polkuja, ja niitä oli lopulta useita. Eräällä niistä Frona tapasi miehen loikomassa aivan rauhallisena loassa. Hän makasi kyljellään, hajasäärin ja toinen käsivarsi pään alla, mahtava tavaramytty selässä. Hänen poskensa painautui liejuun kuin pehmeään tyynyyn, ja hänen kasvoillaan oli tyytyväinen ilme. Hän kirkastui nähdessään Fronan, ja hänen silmänsä vilkkuivat iloisesti.
"Jo teidän oli aika tullakin", hän tervehti. "Tunnin minä tässä olen teitä odottanut."
"Juuri niin", hän jatkoi Fronan kumartuessa hänen ylitseen. "Päästäkää irti se hihna. Helkkarinmoinen kappale! Minä en vain saanut kättäni ulottumaan solkeen."
"Oletteko loukkautunut?"
Mies pääsi vapaaksi hihnoista, pudistelihe ja tunnusteli käsivarttaan. "En hituistakaan. Terve kuin pukki, kiitos vain! Ei yksikään jäsen sijoiltaan." Hän pyyhki savisia käsiään riippuvaan kuusenoksaan. "Hullusti siinä olisi voinut käydä, mutta sainhan minä levätä oikein kunnolla, niin etteipä kannata melua nostaa. Katsokaas, minä kompastuin tuohon juuripahaseen ja mäiskis — siinä minä olin pitkälläni maassa enkä ulottunut hihnansolkeen. Kokonaisen tunnin minä siinä sain rypeä, kun kaikki kulkivat alempaa tietä."
"Mutta miksi ette huutanut heille?"
"Ettäkö he kiipeäisivät tänne ylös? Kyllä heillä on jokaisella tarpeeksi itsestään! En ikimaailmassa! Asia ei ollut kyllin vakava. Jos joku panisi minut kapuamaan sillä tavoin sen vuoksi, että on itse luiskahtanut, niin kyllä minä auttaisin hänet loasta, mutta paiskaisin hänet sinne takaisin taas. Ja sitä paitsi minä kyllä tiesin, että jonkun toki kerran piti tulla minunkin tietäni."
"Te tulette toimeen te!" huudahti Frona käyttäen Del Bishopin sanoja.
"Te tulette toimeen tässä maassa."
"Miks'en", vastasi mies ottaen repun selkäänsä ja lähti reippain askelin kulkemaan eteenpäin. "Ja olkoon miten oli, hyvä minun oli maata."