"Silloin minä voin tappaa teidät", jatkoi Corliss yhtä rauhallisesti ja veti metsästyspuukkonsa tupesta.
"Mutta mitäpä, jos minä en sittenkään tahdo?" kysyi skotlantilainen yrmeästi, mutta vetäytyi samalla kauemmaksi.
Corliss painoi hiljaa veistä Tommyn selkään, juuri sydämen kohdalle. Kärki lävisti hitaasti paidan ja kosketti ihoa. Se ei pysähtynyt eikä kiiruhtanut vauhtiaan, vaan jatkoi matkaansa yhtä hitaasti. Tommy kyyristyi väristen kokoon.
"Mies, mies, älkää! Ottakaa se pois!" huusi hän, "Minä lupaan."
Frona oli kalmankalpea, mutta hänen katseessaan oli kova kiilto, ja hän nyökäytti hyväksyvästi päätään.
"Me koetamme päästä virtaa ylöspäin tätä rantaa myöten ja kulkea joen poikki ylempää", huusi hän isälleen. "Kuinka? En kuule. Tommyko? No häntä hiukan peloittaa, mutta se ei ole niin vaarallista." Hän heilutti airoaan hyvästiksi. "Me palaamme pian, isä rakas, hyvin pian."
Stewart-joki oli aivan vapaana jäistä, ja he kulkivat neljännesmailin matkan sitä ylöspäin, sitten suoraan sen suun poikki ja jatkoivat Yukonia pitkin. Mutta kun he olivat pelastettavan miehen kohdalla, tuli uusi vastus heidän tielleen. Mailia ylempänä oli asumaton saari, jonka pitkälle ulottuva hiekkasärkkä jakoi joen kahtia aina äskeisiin ohipääsemättömiin kallioihin asti. Satoja tuhansia tonneja jäätä oli viskautunut särkälle, niin että se muodosti kimaltelevan harjanteen.
"Meidän täytyy kantaa kanootti särkän yli", sanoi Corliss, kun Frona käänsi sen ulommaksi rannasta.
Kanootti lensi nuolena kapean salmekkeen poikki hiekkasärkän puolelle, ja Frona keksi pienen syvennyksen, jonka kohdalta muuri ei ollut aivan yhtä jyrkkä. He nousivat jäälohkareelle, joka ilman tukea veden yläpuolella riippuen ulkoni ainakin kolmekymmentä jalkaa muurista. Miten syvälle sen toinen pää oli haudattuna jääseinän sisään, siitä ei voinut sanoa mitään varmaa. He kiipesivät kimaltelevan harjanteen huipulle kiskoen kanoottia perässään ja katsoivat ympärilleen. Joka taholla suunnaton määrä päällekkäin ajautuneita jäälauttoja, toinen toistaan suurempia, jotka saivat olla viimeksi tulleitten, auringonpaisteessa äärettömien jalokivien lailla loistavien vaikeitten lohkareitten alustoina.
"Onpa tämä mukava kävelypaikka", sanoi Tommy pilkallisesti, "kun seuraava jäätulvakin voi tulla millä hetkellä tahansa." Hän istuutui päättäväisesti. "Ei kiitos, minä en lähde tästä mihinkään."