Corliss katsahti ympärilleen. Tommy oli kadonnut näkyvistä jääröykkiöitten taa.
"Meidän täytyy jatkaa matkaa", sanoi Frona yrittäen nousta.
Mutta Corliss ei antanut hänen tehdä sitä. "Te ette astu askeltakaan, ennenkuin minä olen sitonut jalkanne. Kas niin — silmät kiinni nyt!"
Frona totteli, ja kun hän jälleen avasi silmänsä, oli Corliss vyötäisiään myöten paljaana ja sitoi paraikaa kaistaleiksi revittyä paitaansa hänen jalkojensa ympäri.
"Te kuljitte minun jäljessäni, enkä minä tiennyt —"
"Ei teidän tarvitse puolustautua", keskeytti Frona. "Olisinhan minä voinut sanoa."
"En minä puolustaudu, minä nuhtelen teitä. Antakaa minulle nyt toinen jalka."
Fronan läheisyys vei häneltä mielenmaltin, ja hän kosketti huulillaan samaa pientä valkoista varvasta, joka oli tuottanut paroni Courbertinille suudelman.
Tumma puna levisi Fronan kasvoille, mutta hän ei vetänyt jalkaansa pois, ja häntä värisytti niinkuin kerran ennen hänen eläessään. "Te käytätte hyväntekijän asemaanne väärin hyväksenne", sanoi hän moittivasti.
"Tekisipä mieleni käyttää sitä hyväkseni kaksinkerroin."