Frona punastui. "Sinä olet kiihoittunut", sanoi hän, "muuten et puhuisi tuolla tavoin. Mutta enhän minä syytä sinua siitä", jatkoi hän lempeämmin. "Mitäpä muuta voisit olla kuin järkytetty!"
"Niin olenkin ja tiedän sen varsin hyvin", vastasi St. Vincent katkerasti. "Minä menettelen kuin mieletön enkä voi sille mitään. Jännitys on ollut hirvittävä. Jo Borgin kamala kuolema olisi ollut yllin kyllin, mutta kun sitten vielä saa syyn niskoilleen ja joutuu roskajoukon tuomittavaksi! Suo anteeksi, Frona! Minä olen aivan suunniltani. Tiedänhän, että sinä luotat minuun."
"Kerrohan nyt minulle kaikki, Gregory."
"Ensiksikin tuo nainen, Bella, valehteli. En voi muuta ajatella, kuin että hän oli kadottanut järkensä, muuten hän ei kuolinhetkellään olisi voinut syyttää minua murhasta, minua, joka olin tapellut niin vimmatusti puolustaessani häntä ja Borgia. Muuten ei — —"
"Ala alusta", keskeytti Frona. "Älä unohda, että minä en tiedä mitään."
St. Vincent istuutui mukavammin tuolilleen, pyöritti savukkeen ja ryhtyi selostamaan edellisen yön tapahtumia.
"Kello oli ehkä yhden tienoissa aamulla, kun heräsin ja huomasin, että lamppu paloi. Ajattelin, että Borg oli sen sytyttänyt, ja ihmettelin, mitä hän mahtoi etsiskellä. Olin jo nukahtamaisillani uudestaan, mutta äkkiä avasin vaistomaisesti silmäni ja näin tuvassa kaksi outoa miestä. Molemmilla oli naamarit ja karvalakit niin syvälle vedettyinä, että en nähnyt heidän kasvoistaan muuta kuin silmäaukoista kiiluvat silmät. Ensi hetkenä en tajunnut muuta kuin että vaara uhkasi. Makasin sekunnin ajan hiljaa miettien. Borg oli lainannut pistoolini, niin että olin aivan aseeton. Pyssy riippui ovenpielessä. Päätin koettaa saada sen sieltä siepatuksi. Mutta tuskin olin saanut jalkani lattialle, kun toinen miehistä kääntyi minua kohti ja laukaisi revolverinsa. Se oli ensimmäinen laukaus, ja sitä ei La Flitche kuullut. Myöhemmin tapeltaessa ovi lensi auki, ja siten hän saattoi kuulla kolme viimeistä. — No niin, minä olin niin lähellä miestä ja hyppäsin niin äkkiä vuoteelta, että hän ei osunut. Seuraavassa silmänräpäyksessä me painiskelimme lattialla. Borg heräsi tietysti, ja toinen miehistä otti osalleen hänet ja Bellan. Tämä toinen oli murhaaja, sillä minä pidin kyllä huolen siitä, joka oli minun kimppuuni hyökännyt. Kuulithan todistajan lausunnon ja tiedät siis, mikä hävitys tuvassa vallitsi. Voit silloin myös kuvitella, miten kiivas tappelu oli. Me kieriskelimme pitkin lattiaa ja viskelimme kaiken, mikä tiellemme sattui, sikin sokin, kunnes tuolit, pöytä, kaappi — kaikki — oli säpäleinä. Voi Frona, se oli kauheata! Borg taisteli henkensä edestä, Bella auttoi häntä haavoittuneena ja vaikeroiden, enkä minä päässyt heidän avukseen. Mutta ennen pitkää minä aloin päästä voitolle vastustajastani. Olin saanut hänet selälleen, painanut hänen käsivartensa polvieni väliin ja tarttunut häntä kurkkuun, kun toinen mies oli tehnyt tehtävänsä ja hyökkäsi hänkin minun kimppuuni. Mitä minä saatoin tehdä? Heitä oli kaksi, ja minä olin puolikuollut uupumuksesta. Niin he viskasivat minut nurkkaan ja pakenivat. Mahdoin silloin olla aivan suunniltani, sillä heti, kun saatoin hengittää, juoksin heidän jälkeensä enkä edes ottanut asetta mukaani. Sitten tapasin La Flitchen ja Johnin — ja loput tiedät. Mutta" — hän rypisti mietteissään kulmakarvojaan — "minun on mahdotonta käsittää, miksi Bella syytti minua."
Hän käänsi kuin anoen katseensa Fronan puoleen. Tämä puristi myötätuntoisesti hänen kättään, mutta pysyi vaiti punniten mielessään, mitä oli kuullut.
Sitten hän hitaasti pudisti päätään. "Tämä on paha juttu, ja meidän on nyt saatava heidät vakuutetuiksi —"
"Mutta Jumalan tähden, Frona, minä olen syytön. Minä en koskaan ole ollut pyhimys, mutta vereen en ole käsiäni tahrannut."