Frona oli niin vakuutettu miehen puheen totuudesta, että hän vaistomaisesti vilkaisi St. Vincentin käsiin ja näki ruosteenkarvaisia tahroja hänen paitansa hihansuissa.
Kun La Flitche jätti todistajanpaikan, Bill Brown tuli Fronan luo ja pudisti hänen kättään. "On kai kohtuullista, että minä saan tutustua vastaajan asianajajaan", sanoi hän ystävällisesti ja katsahti sitten papereihinsa kutsuakseen seuraavan todistajan esiin.
"Mutta eikö teistäkin ole väärin minua kohtaan", kysyi Frona teeskentelemättä, "että minulle ei anneta aikaa valmistautua? Minä en tiedä koko asiasta enempää kuin olen saanut urkituksi teidän kahdelta todistajaltanne. Ettekö luule, mr Brown", — hän puhui hiljaa ja suostutellen, — "ettekö luule, että olisi syytä lykätä kuulustelu huomiseen?"
"Hm", sanoi tämä punniten asiaa ja katsoi kelloaan. "Se ei olisi niinkään hullua. Kello on nyt viisi, ja miesten on aika päästä illallistaan valmistamaan."
Frona kiitti häntä sanaakaan sanomatta, niinkuin muutamat naiset osaavat kiittää. Ja kun Brown katsoi häntä silmiin, niin hän tunsi suurempaa ja syvempää tyydytystä, kuin jos Frona olisi sanoin lausunut kiitollisuutensa.
Brown astui entiselle paikalleen ja kääntyi kokouksen puoleen. "Neuvoteltuani vastaajan avustajan kanssa ja katsoen myöhäiseen aikaan ja siihen seikkaan, että on mahdotonta saada kuulustelu kohtuullisessa ajassa loppuun suoritetuksi, minä — hm — minä rohkenen ehdottaa lykkäystä huomisaamuun kello kahdeksaan."
"Enemmistö kannattaa ehdotusta", julisti puheenjohtaja, laskeutui paikaltaan ja ryhtyi sytyttämään valkeata, sillä hän oli tuvan omistajia ja hänen vuoronsa oli tänä iltana keittää ruoka joukolleen.
SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU.
Kun viimeisetkin joukosta olivat poistuneet tuvasta, kääntyi Frona St. Vincentin puoleen. Tämä tarttui hänen käsiinsä suonenvedontapaisesti kuin hukkuva.
"Luota minuun, Frona! Lupaa se minulle!"