Sitten hän koetti viekkaasti luovia toiseen, tärkeämpään kohtaan, vaikka hän koko ajan tunsi, että La Flitche älysi hänen tarkoituksensa.
"Te sanotte, että oli hyvin pimeätä, mr La Flitche?"
"Oui, aivan pimeätä."
"Miten pimeätä? Mistä tiesitte, että mies, jonka tapasitte, oli John?"
"John pitää kovaa ääntä kun juoksee. Siitä minä hänet tunnen."
"Saatoitteko nähdä hänet niin selvästi, että olisitte hänet tuntenut?"
"En, en."
"Mutta mr La Flitche", kysyi hän voitonriemuisena, "olkaahan hyvä ja selittäkää minulle, mistä voitte tietää, että mr St. Vincentin kädet olivat veriset?"
La Flitche hymyili loistavaa hymyään ja oli hetkisen vaiti. "Mistäkö? Minä kosken hänen kättään ja tunnen sen. Se on vielä lämmintä. Ja minun nenäni, oo, se kyllä tuntee metsänkävijän valkean savun kaukaa pitkän matkan takaa, kaniinin piilopaikat ja hirven jäljet se tuntee ja kertoo minulle." Hän heitti päänsä taapäin ja oli jännitetyin kasvoin, suljetuin silmin ja värähtelevin, avoimin sieraimin keskittävinään kaikki sielun voimat yhden ainoan aistimen toimintaan. Sitten hänen silmänsä aukenivat puoleksi, ja hän katsoi uneksien Fronaan. "Minä tunnen veren hajun hänen käsillään, lämpimän, kuuman veren hajun."
"Siihen hän totta vie pystyy", huudahti joku joukosta.