"Valhetta kaikki tyyni", kuiskasi St. Vincent Fronan korvaan, mutta tämä ei kuullut. "Kaikki näyttää todistavan minua vastaan, mutta minä voin selittää sen."
Mutta Frona ei liikahtanutkaan, ja puheenjohtaja kutsui St. Vincentin puhujanpaikalle. Frona katsahti isäänsä, ja hänen silmänsä tulivat täyteen kyyneleitä, kun isä hyväillen laski kätensä hänen kädelleen.
"Tahtoisitko lähteä täältä?" kysyi isä hetken epäröityään.
Frona pudisti päätään, ja St. Vincent alkoi puhua. Hän kertoi saman, minkä aikaisemmin oli Fronalle kertonut, mutta nyt vähän perusteellisemmin, ja hänen tiedonantonsa eivät ainoassakaan kohdassa olleet ristiriidassa La Flitchen ja Johnin todistusten kanssa. Hän tunnusti todeksi pesusaavijutun, jonka hänen pieni kohteliaisuutensa ja John Borgin hillitön kiivaus olivat aiheuttaneet. Hän myönsi, että Bella oli murhattu hänen revolverillaan, mutta mainitsi samalla, että Borg muutamaa päivää aikaisemmin oli lainannut revolverin eikä ollut palauttanut sitä. Bellan syytöksestä hän ei voinut sanoa mitään. Hän ei käsittänyt, miksi Bella tahtoi valehdella kuolinhetkellään. Hän ei ollut koskaan millään tavalla loukannut häntä, niin että ei ollut syytä ajatella kostoakaan. Kaikki oli aivan selittämätöntä. Bishopin todistukseen hän taas ei katsonut kannattavan edes puuttua. Se oli valhekudos, johon sinne tänne oli taitavasti pujoteltu totuudenkin lankoja. Totta oli, että mies oli tullut hänen seurassaan Alaskaan vuonna '88, mutta hänen esityksensä heidän retkistään oli ilkeämielinen ja harhaanvievä. Ja mitä paroniin tuli, niin hän oli hiukan erehtynyt vuosilukuihin nähden, siinä kaikki.
Kuulustellessaan syytettyä Bill Brown tuli kiinnittäneeksi huomiota erääseen oudostuttavaan seikkaan. St. Vincent oli oman puheensa mukaan ankarasti tapellut noita kahta salaperäistä miestä vastaan. "Jos niin on", kysyi Brown, "niin kuinka on mahdollista, että te suoriuduitte ilman pienintäkään vammaa? John Borgin ruumis oli täynnä naarmuja ja mustelmia. Miten te henkenne edestä tapellessanne voitte pysyä aivan vahingoittumattomana?"
Sitä St. Vincent ei voinut sanoa, mutta hän väitti, että koko hänen ruumiinsa oli arka ja kankea. Ja sehän ei oikeastaan merkinnyt mitään. Hän ei ollut murhannut Borgia eikä hänen naistaan, muuta hän ei voinut sanoa.
Frona lausui puolustuspuheensa alussa muutamia voimakkaita sanoja ihmishengen pyhyydestä ja siitä, miten väärin ja vaarallista on nojautua todennäköisyysperusteihin, sekä huomautti syytetyn oikeuksista siinä tapauksessa, että hänen syyllisyyttään ei voida todistaa. Sitten hän siirtyi todistajien lausuntoihin sivuuttaen epäoleelliset kohdat ja koettaen pysytellä merkityksellisissä tosiasioissa. Ensiksikin hän totesi, että he eivät olleet voineet esittää syytä, minkä vuoksi syytetty olisi tehnyt murhan. Pelkkä ajatus, että näiden todistajien lausuntojen katsottaisiin näyttäneen toteen St. Vincentin syyllisyys, oli hänestä loukkaava kokouksen osanottajien arvostelukyvylle, ja hän luotti tarpeeksi heidän kunniantuntoonsa ja järkevyyteensä ollakseen vakuutettu siitä, että kaikki esitetyt lapsellisuudet eivät vaikuttaisi heidän tuomioonsa. Mitä kuulustelussa ilmenneihin yksityisseikkoihin tuli, hän lausui, että ei oltu näytetty toteen Bellan ja St. Vincentin välillä vallinneen minkäänlaista läheistä suhdetta eikä myöskään, että St. Vincent olisi Bellaa ahdistellut. Pesusaavikohtaushan — ainoa muka raskauttavan asianhaara, jolla tätä syytöstä oli perusteltu — oli naurettavan vähäpätöinen ja osoitti vain, miten väärin rajupäinen mies saattoi käsittää toisen pienen kohteliaisuudenosoituksen. Hän pyysi heitä itseään harkitsemaan asiaa, olivathan he järkeviä miehiä.
He olivat koettaneet todistaa, että syytetyllä oli riitaisa luonne. Hänen ei tarvinnut sanoa mitään John Borgin luonteesta, tunsivathan he kaikki hänen hurjat raivonpuuskansa, olihan hänen riidanhalunsa koko seudun huulilla, ja olihan se estänyt häntä saamasta ystäviä ja hankkinut hänelle paljon vihamiehiä. Eikö siis ollut varsin uskottavaa, että nuo naamioidut miehet olivat kaksi tällaista vihamiestä? Mikä oli ollut heidän tekonsa varsinaisena syynä, sitä hän ei voinut sanoa, mutta hän kysyi sen sijaan tuomareilta, oliko näiden mielestä mahdotonta, että Alaskassa olisi kaksi miestä, joille John Borg olisi antanut tarpeeksi veriteon syytä.
Oli todistettu, että noiden kahden miehen jälkiä ei oltu tavattu, mutta oli jätetty mainitsematta, etteivät St. Vincentin, Pierre La Flitchen ja Ruotsin Johninkaan jäljet olleet näkyneet. Se olikin aivan päivänselvää. Jokainen tiesi, että tie sekä maalla että jäällä oli niin kova, että pehmeä mokkasiini ei jättänyt siihen mitään jälkeä ja ettei olisi tarvittu edes jäänlähtöä poistamaan kaikkia murhamiesten jälkiä.
Tämän päätelmän kuullessaan La Flitche nyökäytti hyväksyvästi päätään. Frona jatkoi.