Puhuessaan Frona vaistomaisesti oli tarttunut Corlissin käteen. Kosketus sai hänen sydämensä kiivaasti lyömään, veren kuohahtamaan ja ohimot sykkimään. Naurettavaa, mutta suloista, hän ajatteli. Tällä tavalla hän mielellään jatkaisi väittelyä vaikka aamuun asti.
"Tutkitaanpa asiaa", toisti Frona ja veti kätensä pois joutumatta vähääkään hämilleen. "Me olemme taistelija- ja työntekijärotua, maanvalloittajia. Me teemme työtä ja taistelemme ja olemme kestäneet työssä ja taistelussa, vaikka toivoa olisi kuinka vähän tahansa. Me olemme sitkeitä ja vastustusvoimaisia, mutta kykenemme siitä huolimatta mukautumaan mitä erilaisimpiin oloihin. Voiko intiaani, neekeri tai mongoli koskaan kukistaa teutonia? Varmasti ei! Intiaanilla on kyllä kestävyyttä, mutta ei mukautuvaisuutta; jos hän ei mukaudu, niin hän kuolee, jos hän koettaa mukautua, niin hän kuolee kuitenkin. Neekerillä on mukautuvaisuutta, mutta hänellä on orjan luonto ja häntä täytyy johtaa. Kiinalainen pysyy paikallaan. Anglosaksilainen tai, jos niin tahdotte, teutonilainen rotu on kaikkea, mitä muut eivät ole, sillä on kaikkea, mitä muilta puuttuu. Mikä rotu voisi nousta meitä kukistamaan?"
"Te unohdatte slaavit", huomautti Corliss viekkaasti.
"Slaavit!" Hänen varmuutensa katosi. "Te olette oikeassa, slaavit! Ainoat poikaset tässä nuorten miesten ja harmaapartojen maailmassa. Mutta he kuuluvat tulevaisuuteen, ja tulevaisuus ratkaisee. Sillä välin me valmistaudumme. Ehkä pääsemme niin paljon heistä edelle, että voimme estää heidät kasvamasta. Tiedättehän, että espanjalaiset kukistivat aztekit sillä, että he paremmin tunsivat kemian ja osasivat valmistaa ruutia. Emmekö me, joilla on kaikki maailman apukeinot hallussamme ja jotka kokoamme itsellemme kaikki sen tiedot, emmekö me kykenisi tukahduttamaan slaaveja, ennenkuin heidän viiksensäkään ovat alkaneet kasvaa?"
Vance Corliss pudisti päätään ja nauroi.
"Niin, tiedän kyllä, että innostun liikaa ja puhun järjettömyyksiä", huudahti Frona. "Mutta sittenkin yksi syy, jonka vuoksi me olemme maan suola, on juuri se, että uskallamme sanoa sen."
"Ja minä voin vakuuttaa, että innostuksenne tarttuu", vastasi Corliss. "Katsokaa vain, minäkin alan hehkua. Me emme ole Jumalan, vaan Luonnon valittu kansa, me anglit, saksit ja normannit ja viikingit, ja me saamme periä maan. Nouskaamme ja lähtekäämme!"
"Nyt te vain pilkkaatte minua, ja sitäpaitsihan me jo olemme nousseet ja lähteneet. Miksi te olette tullut pohjolaan, ellette valtaamaan rodun perintöä?"
Kuullessaan askelten lähestyvän hän käänsi päätään ja tervehti tulijaa huudahtaen: "Minä vetoan teihin, kapteeni Alexander! Pyydän teitä todistamaan!"
Poliisikapteeni hymyili jäykkään, iloiseen tapaansa tervehtiessään
Fronaa ja Corlissia. "Todistamaanko?" hän kysyi. "Mielelläni!"