Hän tunsi hermostuksentapaista väristystä ruumiissaan, mutta sanoi aivan rauhallisesti: "Tulkaa, lähtekäämme liikkeelle, niin että veri pääsee kiertämään. En aavistanutkaan, että oli näin kylmää, ennen kuin pysähdyin." Hän huusi koirilleen: "Hei, Sandy, King, hei!" Ja taas vieraan naisen puoleen kääntyen hän jatkoi: "Minun on oikein kylmä ja teidän —"
"Aivan lämmin tietysti. Te olette juossut, ja vaatteenne ovat kosteat, jota vastoin minä vain olen pitänyt veren tasaisesti liikkeessä. Näin teidät, kun hyppäsitte reestä sairaalan alapuolella ja katositte alas jokea kuten lumikenttien Diana. Kuinka minä kadehdinkaan teitä! Te mahdatte nauttia siitä äärettömästi!"
"Niin teenkin", vastasi Frona yksinkertaisesti. "Minä olen kasvanut yhdessä koirien kanssa."
"Sehän kuulostaa aivan kreikkalaiselta."
Frona ei vastannut, ja he kävelivät vaiti eteenpäin. Frona olisi tahtonut puhua suunsa puhtaaksi, mutta ei rohjennut. Hän olisi tahtonut oman sielunsa autuudeksi oppia tuntemaan toverinsa katkerat, rikkaat elämänkokemukset ja saada tietää, millaiseksi ne olivat muodostaneet hänen käsityksensä maailmasta. Ja hän tunsi sääliä ja surua ja tyytymättömyyttä siitä, ettei tiennyt mitä sanoa eikä mitä oikeastaan ajatella. Ja hänelle oli suuri helpotus, kun toisen ääni katkaisi hiljaisuuden.
"Kertokaa", pyysi nainen hartaasti ja melkein käskevästi, "kertokaa minulle itsestänne! Te olette äsken tullut tänne. Missä olitte sitä ennen? Kertokaa!"
Näin vaikeus tavallaan oli voitettu, ja Frona jutteli itsestään teeskennellen tyttömäistä viattomuutta, ikään kuin ei olisi lainkaan käsittänyt toisen asemaa eikä hänen huonosti salattua katkeruuttaan siitä, mitä hän oli kadottanut ja mitä Fronalla oli jäljellä.
"Tuossa on tie, jolle te aiotte." He olivat kiertäneet viimeisen kallionkielekkeen, ja Fronan kumppani osoitti kädellään kohtaa, missä vuoret väistyivät syrjään muodostaen rotkon, jonka kautta halkoja ajettiin joen poikki kaupunkiin. "Siellä minä eroan teistä", hän lopetti.
"Mutta ettekö ole matkalla Dawsoniin?" kysyi Frona. "Alkaa jo olla myöhäistä, ja teidän olisi paras kiiruhtaa."
"Ei — — minä — —"