Naisen kiusallinen epäröiminen sai Fronan huomaamaan oman ajattelemattomuutensa. Mutta sanottua ei saanut sanomattomaksi.
"Me menemme yhdessä kaupunkiin", sanoi hän rohkeasti ja jatkoi osoittaen ymmärtävänsä toisen epäröimisen syyt: "Minä en välitä siitä."
Silloin veri syöksähti naisen kylmiin kasvoihin, ja hänen kätensä ojentautui tutulla tavalla.
"Ei, ei, pyydän teitä", sai hän vaivoin sanotuksi. "Pyydän teitä — — — minä — — — minä mieluummin vielä jatkan hiukkasen kävelyäni. Katsokaa! Nyt joku tulee." He olivat nyt ehtineet halkotielle, ja Fronan kasvot hehkuivat niinkuin vieraan naisen äsken. Kevyt, koirain vetämä reki ilmestyi juuri kallioitten välistä aivan heidän eteensä. Ajaja juoksi valjakkonsa vieressä ja huiskutti kättään naisille.
"Vance!" huudahti, kun mies käänsi koiransa hankeen ja pysähdytti reen. "Mitä te täällä teette? Aikooko teidän yhtiönne ryhtyä halkokauppoihinkin?"
"Ei, niin hullusti ei ole laita." Hänen kasvonsa loistivat tapaamisen ilosta hänen puristaessaan Fronan kättä. "Mutta Carthey aikoo jättää minut — lähtee tutkimusretkille jonnekin Pohjoisnavalle päin luullakseni — ja minä poikkesin tänne joen taakse kysymään De Bishopilta, tahtoisiko hän astua palvelukseeni."
Hän käänsi päätään ja katsoi uteliaasti Fronan kumppania. Hymy katosi hänen kasvoiltaan, ja suuttumuksen puna nousi hänen poskilleen. Frona huomasi, että hän ei mitenkään voinut estää sitä, mikä nyt tapahtuisi, ja vaikka hänen mielessään syvimmällä kyti kapinoiva tunne sen julmuudesta ja vääryydestä, niin hän ei voinut muuta kuin odottaa pienen murhenäytelmän pikaista kärjistymistä. Nainen kohtasi Corlissin katseen miltei peräytyen, ikäänkuin väistääkseen uhkaavaa iskua ja hänen ilmeensä rukoili sääliä. Mutta mies katsoi häntä kauan kylmästi ja käänsi sitten hänelle tyynesti selkänsä. Kun hän teki tämän, huomasi Frona naisen kasvojen käyvän väsyneiksi ja harmaiksi; niistä kuvastui räikeästi sama kovuus ja välinpitämättömyys kuin äskeisestä naurusta, ja katkeruuden paholainen asettui väijymään hänen silmistään. Näkyi selvään, että sama paholainen juuri oli pääsemäisillään puhumaan hänen suunsa kautta. Mutta samassa nainen katsahti Fronaan, ja kaikki muut ilmeet paitsi tuota ääretöntä väsymystä väistyivät hänen kasvoiltaan. Hän hymyili miettiväisesti tytölle ja lähti sanaakaan sanomatta kulkemaan tietä pitkin rantaan päin.
Ja sanaakaan sanomatta Frona hypähti rekeensä ja ajoi tiehensä. Tie oli leveä, ja Corliss ohjasi koiransa hänen valjakkonsa rinnalle. Kytevä kapinantunne syttyi liekkiin, ja Frona näytti omistaneen itselleen hiukkasen vieraan naisen häikäilemättömyyttä.
"Voi teitä kelvotonta!"
Sanat kaikuivat hänen huuliltaan terävinä ja selvinä ja särkivät hiljaisuuden kuin ruoskan sivallus. Tämä oli niin odottamatonta ja niin raivoisaa, että Corliss joutui aivan ymmälle eikä tiennyt mitä tehdä tai sanoa.