"Eikö teillä taloa olisikaan viljelyksillänne?"
"Olisi toki! Hajuherneitä pitkin seiniä ja takapuolella vihannesmaa — turkinpapuja ja pinaattia ja retiisejä, kurkkuja ja parsaa, turnipsia, porkkanoita, kaalia ja muuta semmoista. Ja sisällä muija, joka vetäisi minua kotiin taas, kun olen pocket-jahdilla. Kuulkaas, tehän tiedätte kaiken, mikä kaivostöihin kuuluu. Oletteko te koskaan kiertänyt maailmaa ja nuuskinut pocketeja? Ettekö? No varokaa sitä sitten! Ne ovat pahemmat kuin viina, hevoset ja kortinpeluu. Naisetkin ovat ilmaa vain, jos tulevat liian myöhään. Jos te joskus tunnette pocketkuumeen oireitakaan, niin menkää heti paikalla naimisiin. Se on ainoa pelastuksen keino, eikä sekään aina auta. Minun olisi pitänyt tehdä se aikoja sitten, silloin minusta olisi tullut jotakin. Hitto, miten paljon hyvää minulta on elämässäni mennyt hukkaan vain pocketien takia! Minä sanon teille, Corliss, teidän pitää mennä naimisiin ja nyt heti paikalla. Minä puhun suoraa puhetta. Varokaa itseänne ettei teidän käy niinkuin minun, älkääkä pysytelkö nuorenamiehenä kauemmin kuin Jumala tahtoo."
Corliss nauroi.
"Totta minä tarkoitan. Minä olen teitä vanhempi ja tiedän, mitä sanon. Ja nyt Dawsonissa on tyttö, jonka minä tahtoisin nähdä teidän hallussanne. Te olette luodut toisianne varten, te kaksi."
Corliss ei ollut enää sillä asteella, jolla Bishopin sekaantuminen olisi tuntunut hänestä röyhkeydeltä. Hän oli tullut huomaamaan, miten leirielämä, makaaminen samojen peitteitten alla, tasoittaa kaikki luokkaeroavaisuudet ja tekee miehet veljiksi keskenään. Siksi hän vain jatkoi paistamistaan ja oli vaiti.
"Miksi ette ryhdy leikkiin ja vie häntä?" kysyi Del itsepäisesti. "Ettekö muka ole rakastunut? Kyllä minä tiedän, että te olette, mitäs te muuten tulisitte kotiin niinkuin leijailisitte yläilmoissa aina kun olette tavannut hänet. Leikkikää leikki loppuun, niin kauan kuin teillä on tilaisuus. Niin, niin, semmoinen se minullakin kerran oli, Emmy nimeltä, herttaisin kullanmuru, mitä ajatella saattaa, ja me sovimme mainiosti yhteen. Mutta minä etsin pocketeja, etsin ja etsin ja annoin ajan valua käsistäni. Ja sitten suuri, musta halkokauppias rupesi häntä mielistelemään, ja minä päätin puhua suuni puhtaaksi, mutta tahdoin ensin saada nuuskituksi yhden pocketin lisää, ei enempää kuin yhden ainoan, ja kun palasin, niin hän oli rouva Joku Muu. Olkaa te siis varuillanne. Siellä se nyt on se kynäherra, se otus, jota minä vähän kuritin seurahuoneen ulkopuolella. Siellä se panee parastaan ja pääsee suosioon, ja te täällä kiertelette maita ihan niinkuin minä ja annatte avioliiton luisua sormistanne. Huomatkaa, mitä minä sanon, Corliss! Jonakin kauniina pakkaspäivänä te tulette Dawsoniin ja tapaatte heidät talosilla. Niin tässä käy. Ja sitten teillä ei ole muuta iloa tässä elämässä kuin kullanetsintä."
Ajatus oli Corlissille niin vastenmielinen, että hän vihaisesti käski
Bishopia vaikenemaan.
"Mitä? Miksi?" kysyi tämä niin murheellisen näköisenä, että Corlissin täytyi nauraa.
"Mitä te sitten tahdotte, että minä tekisin?" hän kysyi.
"Mitäkö? Sen minä sanon teille kuin ystävälle ainakin. Heti kun olette tullut takaisin, niin te menette hänen luokseen. Sopikaa kohtauksista hänen kanssaan, niin usein, että teidän pitää panna ne paperille muistiin taaksenne kaikki. Olkaa hyvin paljon hänen kanssaan, niin ettei tuo toinen pääse väliin. Älkää laskeutuko tomuun hänen eteensä — ei hän ole sitä lajia — mutta älkää myöskään olko liiaksi olevinanne. Juuri keskiväliltä. Ja sitten joskus, kun näette, että on hyvällä tuulella ja hymyilee teille, niin kuin hänellä on tapana, niin kosikaa. Enhän minä voi tietää, mitä hän teille sanoo, sen saatte itse kuulla. Muta älkää viivytelkö liikaa. Parempi aikaisin kuin ei milloinkaan. Ja jos se kynäherra tulee häiritsemään, niin antakaa sille päin naamaa — niin että tuntuu. Se saa hänet rauhoittumaan. Tai vielä parempi on, jos sanotte hänelle pari sanaa kahden kesken. Sanokaa, että teillä on hiton paha sisu ja että teillä on vanhemmat oikeudet siihen löytöön ja että jos hän tulee sinne nuuskimaan, niin hakkaatte häneltä pään poikki." Bishop nousi, ojentautui suoraksi ja meni ulos ruokkimaan koiria. "Älkää unohtako hakata siltä päätä poikki", hän huusi mennessään. "Ja jos se tuntuu teistä pahalta, niin kutsukaa minut apuun. Silloin hänen ei tarvitse kauan odottaa."