Red Cow'n asukkaat eivät välittäneet vähäisistä rikkomuksista. Humalassa räyhäämistä ja sopimattomia, raakoja puheita pidettiin luonnollisina eittämättöminä oikeuksina. Red Cow'n asukkaat olivat individualisteja ja pyhiksi he tunnustivat vain kaksi seikkaa, omaisuuden ja hengen. Ainoatakaan naista ei heidän mukanaan ollut sotkemassa heidän yksinkertaisia siveyskäsitteitään. Siellä oli vain kolme hirsistä rakennettua majaa. Suurin osa Red Cow'n neljästäkymmenestä miehestä asui teltoissa tahi oksista kyhätyissä suojuksissa. Ja vankilaa ei ollut, missä pahantekijöitä olisi voitu säilyttää, sillä asukkailla oli tarpeeksi puuhaa kullan kaivamisessa ja etsimisessä jäädäkseen muutamaksi päiväksi vankilaa rakentamaan. Ja lisäksi esti kaikkivaltias muonakysymys sellaisen menetelmän täydelleen. Kun joku senvuoksi loukkasi omaisuuden tahi hengen koskemattomuutta, pistettiin hänet avoimeen veneeseen ja jätettiin Yukonin kuljetettavaksi. Rikoksen suuruuden mukaan määrättiin hänelle annettava muonamäärä. Tavallinen varas sai kokonaista kahden viikon annoksen. Tavallista pahemmalle varkaalle annettiin vain puolet siitä. Murhamiehelle ei annettu muonaa laisinkaan. Jos ken havaittiin syypääksi miestappoon, sai hän muonaa kolmen päivän ja aina viikonkin varalle. Marcus O'Brien oli valittu tuomariksi ja hänen oli ratkaistava pahantekijälle annettavan muonamäärän paljous. Lainrikkoja sai koettaa onneaan. Hän joutui Yukonille ja kenties pääsi hän Beringinmerelle, kenties ei. Jos hän sai muonaa muutamiksi päiviksi, niin oli hänellä mahdollisuus ponnistelemalla onnistua. Jos muonaa ei annettu ollenkaan, niin merkitsi se itse asiassa kuolemanrangaistusta, vaikka olihan sittenkin heikko mahdollisuus, jos vuodenaika oli suotuisa.
Arizona Jackin häivyttyä näkyvistä miehet poistuivat rantatöyräältä palaten työskentelemään valtauksillaan, kaikki muut paitsi Kihara-Jim, joka valoi olutpanoksen toisensa jälkeen ympäri pohjolan ja sen ohella keinotteli kultalöydöillä. Kaksi huomattavaa tapausta sattui sinä päivänä. Aamupäivällä potkaisi onni Marcus O'Brieniä. Hän huuhtoi dollarin, puolitoista dollaria ja kaksi dollaria kolmesta pannusta peräkkäin. Hän oli löytänyt suonen. Kihara-Jim tarkasteli kuoppaa, huuhtoi itse joitakuita pannuja ja tarjosi O'Brienille kymmenentuhatta dollaria oikeuksista, viisituhatta dollaria kultahiekkana ja toisen puolen asemesta puolet olutpanoksensa voitosta. O'Brien hylkäsi tarjouksen. Hän oli tullut kaivamaan rahaa maasta, selitti hän kiivaasti, eikä hankkimaan sitä kanssaihmistensä kustannuksella. Ja muuten hän arvioi löytönsä melkoista arvokkaammaksi.
Toinen huomattava tapaus oli se, että iltapäivällä Siskiyon Pearly laski veneensä rannalle. Hän oli juuri tullut ulkomaailmasta ja hänellä oli neljän kuukauden vanha sanomalehti. Lisäksi oli hänellä puolitusinaa wiskytynnyriä, jotka kaikki oli osoitettu Kihara-Jimilie. Red Cow'n miehet jättivät työt seisomaan. Maistettiin wiskyä — dollari ryypystä, kulta punnittuna Jimin vaakaan — ja keskusteltiin uutisista. Ja kaikki olisi käynyt hyvin, jollei Kihara-Jim olisi keksinyt lurjusmaista suunnitelmaa, nimittäin juottaa ensiksi Marcus O'Brien humalaan ja sitten ostaa hänen kultalöytönsä.
Suunnitelman edellinen osa sujui mainiosti. Se aloitettiin aikaisin illalla ja klo 9 aikaan oli O'Brien päässyt laulutasolle. Hän kiersi toisen käsivartensa Kihara-Jimin kaulaan hyräillen myöskin surkeasti manalle menneen Fergusonin laulua pikkulinnuista. Mitäpä vaaraa olisi hänen tarvinnutkaan senvuoksi nyt pelätä, kun leirin ainoa mies, jolla oli herkkä taiteellinen taju, parhaillaan kiisi Yukonia alaspäin viiden mailin nopeudella tunnissa.
Mutta suunnitelman toinen osa ei tahtonut mitenkään luonnistua. Miten paljon wiskyä O'Brienin kurkkuun kaadettiinkaan, niin mahdotonta oli kuitenkin saada häntä tajuamaan, että hänen ehdoton ystävyysvelvollisuutensa oli myydä valtaus. Tosin hän horjui ja silloin tällöin näytti olevan aivan taipumaisillaan. Mutta sumuisessa päässään hän yhtä kaikki naureskeli itsekseen. Peli oli aloitettu Kihara-Jimin ja hänen välillään ja se miellytti häntä. Wisky oli hyvää. Se laskettiin erikoisesta tynnyristä, jonka sisältö oli ainakin kymmenen kertaa parempaa kuin viiden muun tynnyrin.
Siskiyon Pearly jakeli ryyppyjä etuhuoneessa Red Cow'n muulle seurakunnalle, sillä aikaa kuin O'Brien ja Kihara-Jim viettivät kaupantekojuominkejaan keittiössä. Mutta O'Brien ei ollutkaan vähään tyytyväinen. Hän pistäytyi etuhuoneeseen palaten sieltä mukanaan Mucluc Charley ja Percy Leclaire.
"Liiketovereita, minun liiketovereitani", selitteli hän tehden leveän kädenliikkeen heihin päin ja hymyillen vilpittömästi Jimille. "Luotan aina heidän arvosteluunsa, aina. He ovat miehiä. Annapa heillekin tulinen ryyppy, Jim, ja puhelkaamme sitten asiasta."
Se oli uusi alkusoitto. Mutta nopeasti Kihara-Jim arvioi uudelleen valtauksen muistoaan, että kun hän oli huuhtonut viimeisen pannun, oli tuloksena ollut seitsemän dollaria. Ja Jim päätteli, että kannatti uhrata ylimääräinen wiskyannos, vaikkakin siitä toisessa huoneessa maksettiin dollari ja ryyppy.
"Minä en ole taipuisa suostumaan", soperteli O'Brien tovereilleen selitellen näille kysymyksessä olevaa asiaa. "Niin, minäkö? Myisinkö kymmenestätuhannesta dollarista! Ei, totta vie! en! Aion kaivaa kullan itse ja sitten lähden Jumalan maahan, Etelä-Californiaan. Siellä on oikea paikka, missä vietän raskaan elämäni loppupäivät. Ja sitten lähden … kuten jo sanoin, sitten lähden … mihin sanoinkaan lähteväni?"
"Strutsifarmille", ehdotti Mucluc Charley.