"Varmasti, niin, juuri sinne lähdenkin." Äkkiä O'Brien oikasihe ja katseli kummastellen Mucluc Charleya. "Mistä sinä sen tiesit? En ole siitä kertonut. Totta vie, en ole. Sinä olet ajatustenlukua, Charley. Annapa vielä ryyppy!"
Kihara-Jim täytti lasit ja sai ilon nähdä neljän dollarin arvosta wiskyä katoavan. Yhden dollarin arvosta täytyi hänen rangaista itseään, sillä O'Brien vaati, että hänen täytyi ryypätä yhtä usein kuin vieraatkin.
"Parempi ottaa raha heti paikalla," arveli Leclaire. "Kaivaminen vie sinulta kaksi vuotta ja koko sen ajan saisit olla haudottamassa strutsinpoikasia ja nykimässä sulkia täysikasvuisilta."
O'Brien mietti ehdotusta ja nyökäytti hyväksyvästi. Kihara-Jim katsahti kiitollisesti Leclaireen ja täytti lasit uudelleen.
"Odotapa vähän!" lepersi Mucluc Charley, jonka kieli alkoi liikkua nopeammin, vaikka hieman kangerrellen. "Rippi-isänäsi — ei, vaan — veljenäsi — hitto vieköön!" Hän pysähtyi koettaen selvittää ajatuksiaan uutta alkua varten. "Ystävänäsi — liiketoverinasi, piti minun sanoa, ehdottaisin, paremmin — ottaisin vapauden, miten olikaan, mainita — arvelen, huomauttaa, että pitäisi olla enemmän strutseja… Hemmetti!" Hän tyhjensi lasin ja koetti jatkaa varovammin. "Tarkoitukseni on sanoa … mitä se olikaan?" Hän iski muutamia kertoja lujasti nyrkillä päätään ajatusten selvittämiseksi. "Nyt sen muistin!" hän kiljasi riemuissaan. "Oletetaanpa, että löytösi tuottaisi enemmän kuin kymmenentuhatta dollaria!"
O'Brien oli ilmeisesti valmis päättämään kaupan, mutta nyt hän pyörsi ympäri.
"Siinäpä se! Loistava ajatus! Se ei johtunut ensinkään mieleeni." Lämpimästi hän tarttui Mucluc Charleyn käteen. "Hyvä ystävä! Oikea liiketoveri!" Sitten hän kääntyi kiukkuisesti Kihara-Jimiin. "Kenties löytämässäni suonessa onkin satatuhatta dollaria. Ethän tahdo ryöstää vanhalta ystävältäsi, Jim, ethän? Varmasti et tahdo. Tunnen sinut paremmin kuin sinä itse, paremmin kuin itse tunnetkaan. Maistetaanpa vielä! Olemme ystävyksiä, me kaikki, sanon, ystävyksiä keskenämme."
Ja siten jatkui puhe, wiskyä maistettiin ja Kihara-Jimin toiveet vuoroin nousivat, vuoroin laskivat. Milloin esitti Leclaire syitä heti solmittavan kaupan puolesta melkein saaden vastahakoisen O'Brienin taivutetuksi heti taas menettääkseen voittonsa Mucluc Charleyn esittäessä loistavammat syyt kauppaa vastaan. Milloin taas Mucluc Charley puolestaan vakuuttavasti puolsi myyntiä ja Percy Leclaire sitä itsepintaisesti vastusti. Seuraavana hetkenä O'Brien itse innokkaasti halusi kaupan solmiamista, kun taas molemmat ystävät kyynelsilmin vannottivat häntä luopumaan siitä aikeesta. Mitä enemmän he nauttivat wiskyä, sitä rehevämmäksi muuttui heidän mielikuvituksensa. Samalla kun selväpäinen olisi keksinyt yhden syyn myynnin puolesta ja toisen sitä vastaan, keksivät heidän humaltuneet aivonsa niitä tusinoittain. Ja siksi vilpittömästi ja vakuuttavasti he esittivät syynsä toisilleen, että he vähäväliä muuttuivat väitellessään päinvastaiselle puolelle.
Mutta lopuksikin Mucluc Charley ja Leclaire yhdessä puolsivat lujasti kauppaa ja nopeasti kumosivat kaikki O'Brienin esittämät vastaväitteet. O'Brien tuli toivottomaksi. Esitettyään viimeisen perustelunsa hän istui sanattomana heittäen vetoavia silmäyksiä ystäviinsä, jotka olivat jättäneet hänet yksin. Hän nykäsi pöydän alla Mucluc Charleya sääreen, mutta tämä armoton sankari vain heti toi esiin uuden ja vastustamattoman perusteen myynnin puolesta. Kihara-Jim otti kirjoitusvehkeet ja valmisti kauppakirjan. O'Brien istui kastettu kynä kädessään.
"Otetaan vielä yksi ryyppy", hän lausui. "Vielä yksi, ennenkuin kirjoitan nimeni ja luovutan satatuhatta dollaria."