"Olen", vastasi Martin. "Minä olen nähnyt henkiolennon. Hyvää yötä,
Gertrude."
Hän pyörähti ympäri jättääkseen huoneen astuen kuin unessa repaleista, tahraista mattoa pitkin.
"Älä heittele ovea", varoitti herra Higginbotham.
Hän tunsi verensä kuohahtavan, mutta hillitsi itsensä ja sulki hiljaa oven jäljessään.
Herra Higginbotham katsoi voitonriemuisena vaimoonsa.
"Hän on ollut juopottelemassa", hän selitti käheästi kuiskaten.
"Sanoinhan sinulle, että hän niin tekisi."
Vaimo nyökäytti alistuvasti.
"Hänen silmänsä kovin loistivat", hän tunnusti, "eikä hänellä ollut kaulusta, vaikka lähtiessä oli. Mutta ehkäpä hän sentään ei ole ottanut kuin pari lasia."
"Hän ei voinut oikein seistä", päätti hänen miehensä. "Minä tarkastin häntä. Hän ei voinut astua lattian poikki hoippumatta. Kuulithan itse, että hän oli kaatua eteisessä."
"Luulen, että hän kompastui Alicen vaunuihin", puolusteli vaimo. "Hän ei nähnyt niitä pimeässä."