"Ei passaa tuollaisen kansiluudan paljoa valita ja määräillä", mörähti herra Higginbotham. "Valitsemassa! Hän!"
"Hän puhui jostakin aluksesta, joka aikoo lähteä johonkin kauas etsimään maanalaisia aarteita. Sillä hän lähtisi, jos hänen rahansa riittäisivät niin kauan, että se valmistuisi."
"Jos hän käyttäytyisi ihmisiksi, antaisin hänelle työtä, hän saisi ajaa hevosta", sanoi hänen miehensä ilman pienintäkään hyväntahtoisuuden vivahdusta äänessä. "Tom on laputtanut tiehensä."
Hänen vaimonsa katsahti häneen kysyvästi ja kauhuissaan.
"Meni tänä iltana. Hän saa työtä Carrutherilta, joka maksaa enemmän kuin minä voin."
"Minähän sanoin sinulle, että sinä menettäisit hänet", huudahti vaimo.
"Hän oli enemmän arvoinen, kuin mitä sinä hänelle maksoit."
"Kuule sinä, saatanan akka", kivahti herra Higginbotham. "Enkö minä ole tuhannesti sinulle sanonut, että älä pistä nokkaasi liikeasioihin? Minä en tahdo sitä lakkaamatta jankuttaa."
"Siitä minä en välitä", intti vaimo puolestaan, "Tom oli hyvä poika."
Hänen miehensä katsahti tuimasti häneen. Tuo oli kerrassaan sopimatonta uhmaa.
"Jos tuo sinun veljesi olisi penninkään arvoinen, hän voisi saada rattaat huostaansa", hän murahti.