"Ei ole muuta jumalaa kuin Tietämättömyys, ja Herbert Spencer on hänen profeettansa", kuului tuomari Blount sanovan juuri sillä hetkellä. Martin kääntyi häneen.
"Tuo on halpahintaista arvostelua", hän huomautti tyynesti. "Ensi kerran kuulin tuon lauseen City Hall Parkissa eräältä työmieheltä, jonka olisi tullut tietää parempaa. Sen jälkeen olen kuullut sitä usein, ja joka kerta sen typeryys minua ellottaa. Teidän pitäisi hävetä itseänne. Kuulla tuon suuren ja jalon miehen nimi teidän huuliltanne on samaa kuin löytää kastehelmi likalätäköstä. Te olette inhottava."
Se oli kuin ukkosen isku. Tuomari Blount katsoi häneen aivan kuin olisi ollut saamaisillaan halvauksen, ja syntyi kuolemanhiljaisuus. Herra Morsen täytti salainen mielihyvä. Hän saattoi nähdä, että hänen tyttärensä oli poissa suunniltaan. Sitä hän juuri oli tahtonutkin: saada esille synnynnäinen karkeus tuosta miehestä, josta hän ei koskaan voinut pitää.
Ruthin käsi etsi tyynnytellen Martinin kättä, mutta Martin oli joutunut kuohuksiin. Hän oli leimahtanut tuleen ja liekkiin ajatellessaan niiden miesten henkistä köyhyyttä ja matalamielisyyttä, jotka olivat joutuneet korkeihin asemiin. Ylioikeuden jäsen! Oli kulunut vain muutamia vuosia siitä, jolloin hän oli ihaillen ajatellut niin korkeassa asemassa olevia ihmisiä ja pitänyt heitä puolijumalina.
Tuomari Blount hillitsi itsensä ja koetti jatkaa kääntyen Martiniin suorastaan maailmanmiehen kohteliaisuudella, jonka Martin päätteli johtuvan naisten läsnäolosta. Tämäkin lisäsi hänen kiukkuaan. Eikö maailmassa ollut enää yhtään rehellisyyttä?
"Te ette voi keskustella Spenceristä minun kanssani", hän huudahti. "Te ette tunne häntä enempää kuin hänen omat maanmiehensäkään. Mutta se ei ole teidän syynne, sen myönnän. Se vain kuvastaa tämän aikakauden suunnatonta tietämättömyyttä. Sain siitä taas selvän todistuksen matkallani tänne tänä iltana. Luin Saleebyn tutkielmaa Spenceristä. Teidän pitäisi lukea se. Te voitte ostaa sen jokaisesta kirjakaupasta. Te saisitte hävetä omaa kykenemättömyyttänne ja haukkumasanojenne yksipuolisuutta tästä jalosta miehestä verratessanne ennätystänne siihen, mitä Saleeby on saanut kasaan. Se on hävyttömyyden huippu, joka saattaisi teidän häpeämättömyytenne häpeään.
"'Puolisivistynyt filosofi', sanoi hänestä muuan akateeminen filosofi, joka ei ole kelvollinen saastuttamaan sitä ilmaa, jota Spencer hengittää. En luule, että te olette lukenut kymmentä sivua Spencerin teoksia, mutta on ollut arvostelijoita, otaksuttavasti paljon nerokkaampia kuin te, jotka eivät ole lukeneet Spenceriä enempää kuin tekään, mutta jotka julkisesti väittävät, ettei voi löytää yhtään kypsää ajatusta tämän miehen kirjoituksista, miehen, joka on painanut neronsa leiman kaikkeen, mikä koskee tieteellistä tutkimusta ja uudenaikaista ajattelua; sielutieteen isä, mies, joka teki vallankumouksen kasvatusopissa, niin että Ranskan lapset nyt saavat inhimillistä opetusta hänen periaatteittensa mukaan. Ja nuo pienet ihmisrotat nakertavat hänen muistoaan, vaikka saavat leipänsä hänen aarteittensa perustalla tehtyjen teknillisten keksintöjen avulla. Siitä vähäisestä arvosta mikä heidän järjellään on, heidän tulisi olla kiitollisia hänelle. Varmaa on, että ellei hän olisi koskaan elänyt, sekin vähä, mikä heidän papukaijantiedossaan on oikeata, olisi heille vierasta.
"Ja vielä eräs mies, Oxfordin korkeakoulun rehtori, mies, jolla on vielä korkeampi asema kuin teillä, tuomari Blount, on sanonut, että jälkeen tulevat polvet tulevat tutkimaan Spenceriä paremminkin runoilijana ja uneksijana kuin ajattelijana. Nalkuttajia ja rakkikoiria koko sekasikiöitten lauma! 'Alkuperusteet' eivät ole aivan kokonaan kaikkea kirjallista arvoa vailla, sanoo yksi niistä. Ja joku toinen on sanonut, että hän oli tuottelias huitoja mieluummin kuin itsenäinen ajattelija. Nalkuttajat ja rakkikoirat!"
Martin vaikeni äkkiä, ja vallitsi kuolemanhiljaisuus. Kaikki Ruthin kotona pitivät tuomari Blountia hyvin lahjakkaana ja toimintakykyisenä miehenä, jonka tuli nauttia kaikkein korkeinta arvonantoa, ja he kauhistuivat Martinin harminpurkausta. Päivällisten loppuosa kului kuin hautajaisissa, tuomari ja herra Morse puhuivat vain keskenään, ja toisten keskustelu oli kokonaan lakannut.. Kun Ruth myöhemmin jäi Martinin kanssa kahden, syntyi kohtaus heidän välillään.
"Sinä olet sietämätön", nyyhkytti Ruth.