"Hänen äitinsä vuoksi", kiihotti Brissenden. "Sitä sietää ajatella", vastasi Martin, "mutta tuntuu, ettei maksa vaivaa tuhlata voimaansa sen vuoksi. Katsokaas, vaatii ponnistusta antaa isku jollekin nuorukaiselle. Sitä paitsi, mitä se hyödyttää?"
"Se on oikein — se on viisain tapa ottaa koko juttu", virkahti vekara ylimielisesti, vaikka hän oli jo alkanut huolissaan katsahdella ovelle päin.
"Mutta sehän ei ollut totta, ei ainoakaan sana siitä, mitä hän kirjoitti", lisäsi Martin puhuen koko ajan vain Brissendenille.
"Sehän oli vain yleinen kuvaus, ymmärrättehän", uskalsi reportteri, "ja sitä paitsi se tekee teidät hyvin tunnetuksi. Se merkitsee jotakin. Se on suosionosoitus teitä kohtaan."
"Se tekee tunnetuksi teidät, Martin, te vanhapoika", kertasi Brissenden juhlallisesti.
"Ja se oli suosionosoitus minua kohtaan — ajatelkaapas sitä!" lisäsi
Martin.
"Katsotaanpas — missä te olette syntynyt, herra Eden?" kysyi kirjurivekara, ja oli odottavinaan huomaavaisesti.
"Hän ei ota esille muistikirjaa", huomautti Brissenden. "Hän muistaa ilmankin."
"Se on minulle sangen helppoa", sanoi reportteri koettaen näyttää aivan huolettomalta. "Yksikään kunnollinen reportteri ei välitä vaivata itseään muistikirjoilla."
"Se oli helppoa … eilen illalla." Mutta Brissenden ei ollut leikkituulella, ja sen tähden hän äkkiä muutti puhetapaansa. "Martin, jos te ette iske häntä, minä itse teen sen, vaikka kaatuisin kuoliaana lattialle seuraavassa silmänräpäyksessä."