"Minä en ole sopiva mies menemään naimisiin, Lizzie", hän sanoi hiljaa.
Käsi, joka hyväili hänen tukkaansa, pysähtyi hetkiseksi, mutta alkoi taas silitellä sitä yhä hellemmin. Martin huomasi piirteitten kovenevan, mutta se oli vain päätöksen lujuutta, sillä yhä oli kasvoilla lämmin väri ja koko olemuksessa riutuva antaumus.
"En minä sitä tarkoittanut — —", hän alkoi ja sitten sammalsi. "Tai miten tahansa, minä en välitä! Minä en välitä!" hän kertasi. "Olen ylpeä saadessani olla sinun ystäväsi. Voisin tehdä mitä tahansa sinun tähtesi. Minut kai on sellaiseksi luotu, luulisin."
Martin kohosi istualleen. Hän otti tytön käden omaansa. Hän teki sen viehättävästi ja lämmöllä, mutta ilman kiihkoa, ja tuo lämpö jäähdytti tyttöä.
"Älkäämme puhuko siitä", hän sanoi.
"Sinä olet suuri ja jalo nainen", puheli Martin. "Ja minun tulisi olla ylpeä sinusta. Ja minä olenkin! Sinä olet valon säde minun pimeässä maailmassani, ja minä tahdon olla sinulle suora, aivan yhtä suora kuin sinä olet ollut minulle."
"Minä en välitä, oletko sinä minulle suora vai et. Sinä saat tehdä minulle mitä tahdot. Sinä voit tallata minut lokaan. Ja sinä olet ainoa mies maailmassa, joka sen saa tehdä", hän sanoi kiivaana ryöppynä. "En minä turhan vuoksi ole pitänyt huolta itsestäni aina siitä asti, kuin olin pikku lapsi."
"Ja juuri sen tähden minä en aiokaan sinua alhaisesti kohdella", vastasi Martin hellitellen. "Sinä olet niin suuri ja jalomielinen, että sinä kiihotat minua samaan jalomielisyyteen. Minä en aio mennä naimisiin, enkä minä — no, enkä minä aio rakastaa naimisiin menemättä, vaikkakin olen menneinä aikoina sellaista harrastanut. Olen pahoillani, että minä tulin tänne tänään ja tapasin sinut. Mutta sitä ei voi auttaa, vaikken ajatellut, että asiat olisivat näin. Mutta katsos, Lizzie! Minä en voi alkaa selittää sinulle, kuinka paljon sinusta pidän. Minä teen vielä enemmänkin kuin pidän sinusta. Minä ihailen ja kunnioitan sinua. Sinä olet suurenmoinen ja sinä olet suurenmoisen hyvä. Mutta mitä hyödyttävät sanat? On jotakin, jonka minä tahdon tehdä. Sinun elämäsi on ollut kovaa — anna minun tehdä se sinulle helpoksi." (Riemun välähdys heijastui tytön silmistä, mutta sammui sitten taas.) "Minä olen aivan varma, että minä saan pian rahaa — paljon rahaa."
Sinä hetkenä hän oli hylännyt ajatuksen laaksosta ja lahdesta, turvelinnasta ja valkoisesta, kiitävästä kuunarista. Mitä merkitystä sittenkään kaikella sellaisella oli? Hän saattaisi lähteä matkoille, kuten hän oli lähtenyt niin monesti ennen, minkä laivan kokassa tahansa ja mihin hyvänsä.
"Minä tahtoisin antaa ne rahat sinulle. Täytyyhän olla jotakin, jota sinun mielesi tekee — käydä jotakin koulua tai kauppaopisto. Ehkä sinä haluat opiskella ja tulla pikakirjoittajaksi. Minä voin auttaa sinua siinä. Tai ehkä sinun äitisi ja isäsi elävät. Minä voisin hankkia heille jonkin kaupan tai mitä muuta hyvänsä. Mitä sinä vain tahdot, sano se minulle, ja minä järjestän sen mielesi mukaan."