Ruth teki liikkeen välttääkseen vastaan.
"Kyllä, kyllä", sanoi Martin, "sinä kyllä teit poikkeuksen — sinä kehotit minua ottamaan toimen. Kotoinen sana 'paikka' yhtähyvin kuin kaikki se, mitä minä olin kirjoittanut, loukkasi sinua. Tämä puhe on raakaa. Mutta minä vakuutan sinulle, ettei ollut vähemmän raakaa minua kohtaan, kun jokainen, jonka minä tunsin, piti oikeutenaan komentaa minua kuin arvostelukyvytöntä olentoa. Mutta tullakseni asiaan. Minun kirjojeni ilmestyminen ja se tunnustus, jota tuo ilmestyminen tuotti, muutti myös sinun rakkautesi laadun. Martin Edeniä kaikkine lopetettuine töinensä sinä et huolinut mieheksesi. Sinun rakkautesi häneen ei ollut kyllin suuri voidaksesi mennä hänen kanssaan naimisiin. Mutta sinun rakkautesi on nyt kyllin vahva, enkä minä voi päästä tekemästä sitä johtopäätöstä, että sen voima on lisääntynyt kirjojeni ilmestymisestä ja saamastani julkisesta tunnustuksesta. Sinuun nähden minä en puhu voitto-osuuksistani, vaikka minä olen varma, että ne ovat saaneet aikaan muutoksen sinun isäsi ja äitisi mielessä. Tietysti tämä on kaikki minulle samantekevää. Mutta pahinta kaikesta on, että minä olen joutunut epäilemään rakkautta, pyhää rakkautta. Onko rakkaus niin kurja ja vähäpätöinen, että sen täytyy hankkia ravintoa kirjojen julkaisemisesta ja julkisesta maineesta? Siltä se näyttää. Minä olen istunut täällä ja miettinyt sitä, kunnes minun pääni on mennyt pyörälle."
"Rakas pääparka!" Ruth ojensi kätensä työntäen sormensa hyväilevästi hänen tukkaansa. "Älä anna sen enää milloinkaan mennä pyörälle. Alkakaamme nyt alusta. Minä rakastin sinua koko ajan. Minä tiedän, että minä olin heikko myöntyessäni äidin tahtoon. Minun ei olisi pitänyt tehdä niin. Minä olen kuitenkin kuullut sinun puhuvan niin usein helläsydämisestä lempeydestä, kun on arvosteltava ihmislasten erehdyksiä ja vikoja. Ulota tuo lempeys minuun asti. Minä menettelin väärin. Anna minulle anteeksi!"
"Oh, annanhan minä anteeksi!" vastasi Martin kärsimättömästi. "Helppo on antaa anteeksi, kun ei todella ole mitään anteeksi annettavaa. Ei mikään siinä, mitä sinä olet tehnyt, vaadi anteeksiantamusta. Jokainen menettelee parhaan ymmärryksensä mukaan, ja enempää ei kukaan voi. Yhtähyvin minä voisin pyytää sinulta anteeksi, etten minä ole ottanut paikkaa."
"Minä tarkoitin hyvää", väitti Ruth. "Sinä tiedät sen. Minä en olisi voinut rakastaa sinua ja olla tarkoittamatta hyvää."
"Totta, mutta sinä olisit tahtonut turmella minut hyvällä tarkoituksellasi. Kyllä, kyllä!" hän keskeytti hänen kiihkeät vastaväitösyrityksensä. "Sinä olisit tehnyt lopun minun kirjoittamisestani ja minun elämäni tehtävästä. Realismi on minun luonteeni perusominaisuus, ja porvarillinen henki vihaa realismia. Poroporvarillinen yhteiskunta on heikko. Se pelkää elämää, ja kaikki sinun yrityksesi tarkoittivat saada minutkin pelkäämään elämää. Sinä tahdoit muovata minua. Sinä tahdoit pakottaa minut elämässä ahtaaseen komeroon, jossa kaikki elämänarvot olisivat olleet epätodellisia, valheellisia ja alhaisia." Hän tunsi Ruthin tuijottavan valmiina väittämään vastaan. "Alhaisuus — sydämen alhaisuus, niin väitän, on porvarillisen hienostuneisuuden ja sivistyksen pohjana. Kuten minä sanoin, sinä tahdoit muovata minua. Tahdoit minut tehdä oman luokkasi jäseneksi, jolla olisi sinun luokkaihanteesi, luokka-arvosi ja luokkaennakkoluulosi." Hän pudisti surumielisenä päätään. "Etkä sinä edes ymmärrä, mistä minä nyt puhun. Minun sanoillani ei ole sinulle sitä merkitystä, kuin minkä minä koetan niille antaa. Mitä minä sanon, on ainoastaan mielikuvituksen lentoa sinulle, mutta minulle se on elävintä todellisuutta. Enintäänkin sinua hiukan hämmästyttää ja huvittaa tämä raaka miehenalku, joka on kohonnut pohjasakasta pinnalle ja koettaa nyt esiintyä sinun luokkasi tuomarina ja kutsuu sitä alhaiseksi."
Ruth nojasi päätään väsyneesti hänen olkaansa vasten, ja hänen ruumiinsa värisi kiihtyvästä hermostuneisuudesta. Martin odotti hetkisen, että hän puhuisi, ja jatkoi sitten:
"Sinä tahdot nyt uudistaa meidän rakkautemme. Sinä tahdot, että me menisimme naimisiin. Sinä tahdot minut. Mutta kuulehan — ellei minun kirjojani olisi julkaistu, minä siitä huolimattakin olisin ollut sama, mitä minä nyt olen. Ja sinä olisit pysynyt poissa minun luotani. Se johtuu kaikki noista kirotuista kirjoista — —"
"Älä kiroa", keskeytti Ruth.
Hänen ojennuksensa sai Martinin hätkähtämään. Hän purskahti viiltävään nauruun.