"Sano nyt oikein, Bill, mikä se on", pyyteli mustasilmäinen. "Bill on kyllä hyvä", tunnusti Martin.
Tyttö tarttui hänen käsivarteensa ja pudisteli häntä leikitellen. "Minä tiedän, että sinä valehtelet, mutta siitä huolimatta sinä näytät minusta hyvin kiltiltä."
Martin tarttui ojennettuun käteen ja tunsi kämmenessä vanhat, tutut merkit.
"Koska sinä olet eronnut säilyketehtaasta?" hän kysyi. "Mistä sinä tiedät?" ja "sinähän olet ajatustenlukija!" tirskuivat tytöt.
Ja hänen siinä puhuessaan tyhmyyksiä ja kaksimielisiä sukkeluuksia kohosi hänen sielunsa silmäin eteen kuva kirjastosta monine täysine hyllyineen, joille oli koottu kaikkien aikakausien viisaus. Hän hymyili katkerasti miettiessään tuon ajatuksen sopimattomuutta tähän tilanteeseen, ja epäilykset täyttivät hänen mielensä. Mutta sisäisen näyn ja hetken hulluttelun välitse hän tarkasteli teatterista soluvaa ihmisvirtaa. Ja silloin hän näki hänet Arthurin ja silmälasiniekka herran välissä, ja sydän tuntui äkkiä pysähtyvän. Hän oli odottanut kauan tätä hetkeä. Hänellä oli aikaa tarkastaa sitä kevyttä untuvaista laitetta, joka kätki verhoonsa hänen kuningatar-päänsä, hänen vaipalla verhotun vartalonsa ihastuttavia ääriviivoja, hänen askeltensa joustavuutta ja kättä, joka kannatti hameenliepeitä. Sitten hän oli kadonnut, ja Martin tuijotti näitä kahta säilyketehtaan tyttöä, jotka olivat tahtoneet esiintyä hienosti ja pukeutuneet koreankirjaviin hepeneisiin, huomasi heidän surulliset yrityksensä koettaa esiintyä puhtaina ja sievinä, heidän halpahintaiset kankaansa ja nauhansa ja halvat sormukset heidän sormissaan. Hän tunsi puristuksen käsivarressaan ja kuuli äänen sanovan:
"Herää, Bill! Mikä sinua vaivaa?" "Mitä sinä sanoit?" hän kysyi.
"Oh, en mitään", hymähti mustasilmäinen niskojansa nakaten. "Minä vain ajattelin…" "Mitä niin?"
"No, minä vain meinasin, että olisi hurjan lystiä, jos sinä löytäisit, jos sinä löytäisit jonkun miesystävän… hänelle (toveriaan osoittaen), ja me voisimme mennä juomaan jäätelösoodaa johonkin, tai kahvia tai mitä vain."
Martinin valtasi äkkiä ellottava tunne. Siirtyminen Ruthista tähän oli ollut liian äkillinen. Aivan tuon tytön kiiluvan ja rohkean katseen vieressä hän näki Ruthin kirkkaat, loistavat silmät, jotka katselivat häntä kuin pyhimys puhtauden pohjattomista syvyyksistä. Ja hän tunsi sisäisen voimansa kasvavan. Hän oli parempi kuin tällä hetkellä näytti. Elämä merkitsee enemmän hänelle kuin noille tytöille, joiden ajatus ei ulottunut jäätelöä ja miesystävää kauemmaksi. Hän muisti, että hän aina oli viettänyt salattua elämää ajatuksissaan. Näitä ajatuksia hän olisi tahtonut jakaa toisillekin, mutta ei ollut löytänyt ainoatakaan naista, joka olisi voinut häntä ymmärtää, eikä miestäkään. Joskus hän oli vakavasti yrittänyt, mutta oli vain hämmästyttänyt kuulijoitaan. Koska hänen ajatuksensa olivat heille liian korkeat, hän päätteli, oli hän itsekin heidän yläpuolellaan. Hän tunsi voimiensa uhkuvan täyteläisinä ja puristi kätensä nyrkkiin. Jos elämä merkitsi enemmän hänelle, täytyi myös hänen vaatia elämältä enemmän, mutta ei hän voinut toivoa mitään tällaisessa seurassa. Nuo ujostelemattomat, mustat silmät eivät voineet mitään tarjota. Hän tiesi niiden kuvastamat ajatukset — jäätelöä tai jotakin muuta. Mutta nuo pyhimyssilmät niiden rinnalla, ne tarjosivat kaikkea, mitä hän saattoi uneksiakaan ja enemmänkin kuin osasi arvata. Ne tarjosivat kirjoja ja taidetta, kauneutta ja rauhaa ja kaikkea sitä suloa ja loistoa, joka kuului korkeampaan elämään. Hän tunsi noiden mustien silmien taakse kätkeytyvän ajatuksenjuoksun. Se oli kuin kello. Hän saattoi tarkastaa, miten jokainen ratas kiersi. Niiden päämääränä olivat alhaiset huvit, ahtaat kuin hauta, joita seurasi ilkeys ja ellotus ja joiden loppu olisi hauta. Mutta nuo pyhimyssilmät kuvastivat jotakin salaperäistä, jotakin ihmeellistä ja käsittämätöntä, kuvastivat ikuista elämää. Hän oli nähnyt vilahduksia hänen sielustaan ja samalla myös omasta sielustaan. "Suunnitelmassa on, valitettavasti, yksi virhe", hän virkahti ääneen. "Minun täytyy mennä muualle."
Pettymys kuvastui tytön silmistä.