"Ja te sanotte 'ben', 'been'-muodon asemesta", jatkoi Ruth, "I come', pitää olla I came', ja sillä tavalla te nielette ja muuttelette loppuja ihan kauheasti."
"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Martin tuntien, että hänen tulisi langeta polvillensa niin suunnattoman viisauden edessä. "Miten minä nielen?"
"Te ette sano loppuäänteitä. Te lausutte — oh, turhaa on luetella niitä kaikkia. Tärkeintä teille on kielioppi. Minä haen tänne jonkun, ja näytän, miten voi alkaa."
Kun Ruth nousi, iski Martinin mieleen viisaus, minkä hän oli lukenut seurustelukirjasta, ja hän myös nousi kömpelösti seisoallensa ankarasti aprikoiden, tekikö oikein vai väärin ja eikö Ruth luulisi hänen aikovan tiehensä.
"Kesken kaiken, herra Eden", virkahti Ruth kääntyen ovessa takaisin, "mitä on pontikka? Te käytitte sitä sanaa monta kertaa."
"Oh, pontikka", nauroi Martin. "Se on katukieltä. Se tarkoittaa salaa poltettua, kotitekoista viinaa, joka saa teidät hiprakkaan."
"Ja vielä toinen asia", nauroi Ruth vastaan. "Älkää käyttäkö 'te'-sanaa persoonattomasti. 'Te' on persoonallinen, ja te käytitte sitä toisessa merkityksessä kuin tarkoititte."
"Sitä minä en ymmärrä."
"No, tehän sanoitte minulle juuri 'viinaa, joka saa teidät hiprakkaan' — juovuttaa minut, ettekö ymmärrä?"
"Juovuttaa kyllä, ettekö sitä luule?"