"Menkää nyt alas", sanoin minä ja kävin hänen paikalleen seisomaan.
Hän totteli minua nopeasti, ja niinpä olin nyt yksin Ghostin kannella. Niin hiljaa kuin suinkin jiikasin latvapurjeen, laskin alas jääkärin ja haruspurjeen, panin kokkapurjeen pakkiin ja hellitin isoapurjetta. Sitten menin alas Maudin luo. Painoin sormen huuliani vasten merkiksi, että olisimme ääneti, ja menin sitten Susi-Larsenin kojuun. Hän makasi entisessä asennossaan ja huojutti — tai melkein väänteli päätään edestakaisin aivan kuin ennenkin.
"Enkö voi tehdä teille mitään?" kysyin minä.
Ensin hän ei vastannut mitään, mutta kun minä uudistin kysymykseni, sanoi hän: "Ei, ei — kyllä näin on hyvä. Antakaa minun olla nyt yksin huomiseen asti."
Mutta mennessäni huomasin, että hän jälleen alkoi huojuttaa päätään. Maud odotti minua kärsivällisesti ulkopuolella, ja ilosta vavisten minä huomasin, kuinka ruhtinaallisen arvokkaasti hän piti päätään pystyssä ja kuinka levollisina hänen silmänsä loistivat. Ne olivat yhtä kirkkaat ja levolliset kuin hänen sielunsakin.
"Uskotteko itsenne minun huostaani ja lähdette kanssani kuudensadan mailin pituiselle matkalle?" kysyin häneltä.
"Tarkoitatteko…", sanoi hän — ja minä tiesin hänen arvanneen oikein.
"Niin, sitä juuri minä tarkoitan", vastasin hänelle. "Meillä ei ole muuta valitsemisen varaa kuin lähteä matkaan avonaisessa veneessä."
"Minulla, te tarkoitatte", sanoi hän. "Tehän olette tietysti yhtä hyvässä turvassa täällä kuin ennenkin."
"Ei, me emme voi tehdä muuta kuin lähteä veneessä matkaan", toistin minä varmasti. "Olkaa hyvä ja pukeutukaa heti niin lämpimiin vaatteisiin kuin suinkin ja kerätkää kokoon mitä tahdotte ottaa mukaanne. Niin pian kuin suinkin", lisäsin minä, kun hän astui hyttiinsä.