Varastohuone oli kajuutan alla. Minä avasin luukun, otin kynttilän mukaani, laskeuduin tikapuita alas ja aloin tutkia mitä siellä oli. Valitsin etupäässä säilykkeitä, ja kun olin kerännyt kaikki kokoon, ojentautui ylhäältä kaksi kättä alas ja otti vastaan kaiken sen, minkä minä sieltä annoin.
Me teimme aivan ääneti työtä. Otin myöskin vaippoja, käsineitä, öljyvaatteita, myssyjä ja muuta senkaltaista varastohuoneesta. Eipä ollut mikään leikin asia lähteä pienessä veneessä kylmän ja myrskyisen meren selälle, ja oli aivan välttämätöntä suojella itseään kylmää ja kosteutta vastaan.
Me teimme niin kiihkeästi työtä kantaessamme kaikki tavarat kannelle, että Maud, joka ei ollut kovinkaan voimakas, väsyi ja kävi istumaan peräkannen portaalle. Mutta se ei ollut mikään mukava lepoasento, ja siksi hän ojentautui selälleen kovalle lattialle, jotta koko ruumis saisi levätä. Mieleeni muistui, että sisareni joskus oli tehnyt aivan samoin ja että vaikutus oli ollut hyvä ja pikainen. Tiesin myöskin, ettemme voineet tulla toimeen ilman aseita, ja siksi menin Susi-Larsenin hyttiin ottaakseni hänen molemmat pyssynsä. Minä puhuttelin häntä, mutta hän ei vastannut, vaikk'ei hän nukkunutkaan, ja hänen päänsä huojui yhä edelleen edestakaisin.
"Hyvästi, Lucifer!" kuiskasin hiljaa sulkiessani varovasti ovenjälkeeni.
Nyt täytyi vielä hankkia ampumavaroja, mikä ei ollutkaan vaikeata, vaikka minun olikin pakko mennä välikannen portaita alas saadakseni mitä tarvitsin. Siellä nimittäin pyyntimiehet säilyttivät patruunalaatikkojaan, joita he kuljettivat veneissä mukanaan — ja sieltä minä anastin kaksi tuollaista laatikkoa, vaikka olinkin vain parin jalan päässä heidän meluavista juomakesteistänsä.
Mutta nyt oli vene laskettava vesille. Se ei ollut helppo työ yksinäiselle miehelle. Irrotettuani köyttönuorat hilasin ensin kokkataljan ja sitten perätaljan, jotta vene selvisi laivan partaasta, laskin sitten vuorotellen toista ja toista taljaa pari jalkaa kerrassaan, kunnes vene riippui tasapainossa veden pinnan yläpuolella laivan kupeella. Tarkastin, että siinä oli kaikki tarvittavat airot, hangat ja purjeet. Vettä ei saanut myöskään unohtaa, ja minä anastin joka ainoasta veneestä niiden vesisäiliöt. Koska veneitä oli kaikkiaan yhdeksän, niin saimmehan me siten vettä aivan riittämiin asti, vieläpä painolastiksikin; sillä pikemmin saattoi pelätä, että veneeseen tulisi liiaksikin lastia, kun olin ottanut niin paljon muutakin mukaan.
Sillä aikaa kun Maud ojensi minulle kaikki tavaramme ja minä asetin ne paikoilleen veneeseen, nousi eräs laivamies kanssista kannelle. Hän seisoi hetken aikaa tuulenpuoleiseen partaaseen nojautuneena — me puuhailimme suojapuolella — astui sitten hitaasti keskilaivaa kohti ja pysähtyi jälleen kääntäen kasvonsa vasten tuulta ja seisoen selin meihin. Kuulin sydämeni tykyttävän kyyristyessäni alas veneeseen. Maud oli lyyhistynyt kokoon kannella, ja minä tiesin, että hän pysytteli aivan liikkumattomana laivan parrasta vasten. Mutta mies ei kääntynyt meihin päin. Oiottuaan käsivarsiaan päänsä yli ja haukoteltuaan ääneensä hän astui takaisin kokkapuolelle ja katosi kansiluukusta alas.
Muutaman minuutin kuluttua olivat kaikki tavarat paikoillaan veneessä, ja sitten minä laskin veneen veteen. Auttaessani Maudia alas ja tuntiessani hänet aivan lähelläni oli minun vaikea olla huudahtamatta hänelle: "Minä rakastan sinua! Minä rakastan sinua!" Niin, Humphrey van Weyden oli todenteolla rakastunut — tuo ajatus täytti minut riemulla, kun hän piti kiinni kädestäni ja minä autoin hänet veneeseen. Pitelin kiinni partaasta toisella kädelläni ja toisella kannatin koko hänen ruumiinsa painoa — ja sinä hetkenä minä ylpeilin voimannäytteestäni. Niin voimakas en muutamia kuukausia sitten tosiaankaan ollut sanoessani jäähyväiset Charley Furusethille ja astuessani onnettomaan Martinez-laivaan palatakseni San Franciscoon.
Aalto kohotti venettä. Maudin jalat ylettyivät veneen pohjaan, ja minä päästin irti hänen kätensä. Sitten irroitin taljat ja hyppäsin jäljessä veneeseen. En koskaan eläissäni ollut ennen soutanut, mutta minä pistin airot veteen ja suurella vaivalla sain veneen ohjatuksi pois laivan kyljestä. Sitten kokeilin purjeilla. Olin monta kertaa nähnyt veneenohjaajien ja pyyntimiesten nostavan purjeita, mutta tämä oli ensimmäinen kokeeni. Se, minkä he varmaan suorittivat kahdessa minuutissa, vei minulta vähintään kaksikymmentä, mutta vihdoin minun onnistui kuitenkin saada kaikki kuntoon, ja mela kädessä ohjasin veneen tuulen yläpuolelle.
"Tuolla päin on Japani", sanoin minä, "suoraan edessämme".