Sen tarkempaa kuvausta ei maksa vaivaa antaa Kokeilusaaresta. Paikoin kostea ja soinen, paikoin louhikkoinen ja kivikkoinen; myrskytuulet raivosivat siellä alituisesti, laineet hyrskyivät sen rantoja vasten, ja kahdensadan tuhannen hylkeen haukunta kajahti vähänväliä korvissamme; se oli tosiaankin surkea olinpaikka. Maud, joka oli valmistanut minua tähän pettymykseen ja kaiken päivää oli ollut iloisella ja hyvällä mielellä, kadotti rohkeutensa saavuttuamme omaan rantaamme. Hän koetti uljaasti sitä salata, mutta sytyttäessäni tulen uudestaan palamaan tiesin hyvinkin, että hän teltassa painoi päänsä vaippoihin ja koetti siten tukahduttaa nyyhkytyksensä.
Nyt minun vuorostani piti olla iloinen, ja minä näyttelin osaani parhaan kykyni mukaan. Tein sen niin suurella menestyksellä, että hymy palasi hänen silmiinsä ja laulu kajahti jälleen hänen huuliltaan. Hän lauloi todellakin minulle ennen maatapanoaan. Ensimmäistä kertaa vasta kuulin hänen laulavan, ja minä makasin tulen ääressä ja kuuntelin ihastuneena, sillä kaikin puolin hän oli täysi taiteilija, ja vaikkei hänen äänensä ollutkaan vahva, niin se oli sen sijaan suloinen ja tunteellinen.
Minä nukuin edelleen öisin veneessä, makasin kauan aikaa valveilla ja katselin pitkästä aikaa ensi kerran taas tähtiä ja mietin meidän oloamme. Susi-Larsen oli ollut aivan oikeassa. Minä olin seisonut kokonaan isäni jaloilla. Notaarini ja asianajajani olivat hoitaneet omaisuuttani. Minä itse en ollut edesvastuussa mistään. Ghostissa olin vasta oppinut vastaamaan teoistani. Ja ensimmäistä kertaa olin nyt edesvastuussa toisesta ihmisestä. Ja tämä edesvastuu oli minulle vakavampi kuin mikään muu, sillä olihan hän ainoa nainen koko maailmassa — ainoa pikku nainen, niinkuin minulla oli tapana ajatuksissani häntä nimittää.
Kolmaskymmenes luku
Oli aivan luonnollista, että me nimittäisimme saarta Kokeilusaareksi. Kaksi viikkoa kului meiltä majan rakentamiseen. Maud tahtoi välttämättä auttaa minua, ja minä olisin voinut vaikka itkeä nähdessäni hänen haavoittuneet ja veriset kätensä. Ja kuitenkin minä samalla olin ylpeä hänestä. Olihan siinä jotakin sankarimaista, että tämä hienosti sivistynyt nainen kesti meidän hirveät kärsimyksemme ja vähäisillä voimillaan suoritti talonpoikaisnaisen töitä. Hän kokosi kiviä, joista minä rakensin majan seinät, eikä hän ollut kuulevinaankaan, kun pyysin häntä jättämään sen työn sikseen. Joskus hän kuitenkin suostui suorittamaan kevyempiä töitä, keittämään ruokaa ja keräämään ajopuita ja sammalia talvitarvettamme varten.
Majan seinät kohosivat vaivalloisesti, mutta kaikki kävi kuitenkin hyvin, kunnes katonkattamiskysymys nousi eteen. Mitä hyötyä oli noista neljästä seinästä ilman kattoa? Ja mistä katto voitaisiin tehdä? Tosin oli olemassa kolme vara-airoa. Ne kelpaisivat katonkannattimiksi, mutta mistä saataisiin peite niiden päälle? Sammal ei siihen kelvannut. Tundraruoho oli epäkäytännöllistä. Purje tarvittiin venettä varten, ja öljykangas oli alkanut vuotaa.
"Winters peitti majansa hylkeennahoilla", sanoin minä.
"Onhan täällä hylkeitä", vastasi Maud.
Seuraavana päivänä alkoi pyydystys. En osannut lainkaan ampua, mutta minun onnistui kuitenkin saada selkoa miten se oli tehtävä. Ja kun olin hukannut kolmekymmentä patruunaa kolmea hyljettä kohti, niin huomasin, että ampumavarat loppuisivat, ennenkuin olisin saavuttanut tarpeellista taituruutta. Olin myöskin käyttänyt kahdeksan patruunaa tulen sytyttämistä varten, ennenkuin keksin sen keinon, että laitoin märästä sammalesta aitauksen hehkuvien hiilien ympärille, eikä laatikossa ollut enää kuin toista sataa patruunaa jäljellä.
"Meidän täytyy tappaa nuijalla hylkeitä", selitin minä, huomattuani kuinka kehno ampuja olin. "Olen kuullut hylkeenpyytäjien puhuvan hylkeitten nuijimisesta."