Hän tavoitteli nopeasti kättäni.
"Olen kovin pahoillani", sanoi hän.
"Ei se ole tarpeen", änkytin minä. "Se oli minulle vain hyväksi. Minussa on todellakin aivan liiaksi koulupoikaa. Vaikka eipä se oikeastaan kuulu tähän. Meidän pitää vain koettaa selvitellä tuo sekava vyyhti. Jos tahdotte tulla kanssani veneeseen, niin voimme ryhtyä työhön ja koettaa saada siitä selvää."
Iltapäivän kuluessa me sitten koetimme suorittaa työtä iloisella mielellä.
Maud auttoi minua siten, että piti venettä sopivassa asennossa minun selvitellessäni mastoja ja köysiä. Kylläpä ne tosiaankin olivat sotkuiset! Nostoköydet, hilausnuorat, vantit, taakit — kaikki ne olivat sotkeutuneet ja sekaantuneet yhteen ja vedessä menneet moninkertaisiin solmuihin. En leikannut poikki muuta kuin mikä oli kaikkein välttämättömintä, ja päästäessäni pitkiä nuoria mastojen ja puomien ympäriltä, selvitellessäni köysiä, keriessäni niitä kerälle ja pujotellessani niitä silmukkojen läpi tulin aivan läpimäräksi.
Voidakseni irroittaa purjeita täytyi minun useamman kerran käyttää veistä, ja raskas purjekangas, joka oli vettäkin raskaampi, pani voimani kovalle koetukselle. Mutta sittenkin sain kaikki rannalle kuivumaan ennen pimeän tuloa. Me olimme molemmat hyvin väsyksissä palatessamme illallista syömään, olimmehan suorittaneetkin koko suuren työn, vaikkei se näyttänyt niin paljolta.
Seuraavana aamuna läksin Maudin kanssa Ghostin ruumaan selvittämään mastonkenkää. Olimme juuri aloittaneet työmme, kun hakkaamisemme ja vasaroimisemme kutsui Susi-Larsenin paikalle.
"Halloo!" huusi hän avonaisesta luukusta alas.
Kuullessaan Susi-Larsenin äänen painautui Maud nopeasti lähelle minua, ikäänkuin turvaa hakien, ja nojasi toisella kädellään minun käsivarteeni meidän puhellessamme keskenämme.
"Halloo!" huusin minä. "Hyvää huomenta!"