Hän vetäytyi tottelevasti pois, ja samassa iski mieleeni ajatus: entäs jollei hän löydäkään portaita? Minä kiiruhdin portaiden luoja pysähdyin niiden juurelle. Oliko hän jo noussut kannelle? Seisoessani siinä ja epäröidessäni mitä tehdä kuulin äkkiä hiljaisen äänen:
"Oi Humphrey — minä olen hukassa!"
Minä näin hänen haparoivan peräseinällä, ja puoleksi taluttaen, puoleksi kantaen vein hänet ylös portaita. Puhdas ilma oli oikeaa nektaria. Maud oli aivan väsähtänyt ja päästään pyörällä, ja minä jätin hänet makaamaan kannelle ja läksin toistamiseen alas.
Savupesä oli varmaan Susi-Larsenin lähimmässä läheisyydessä, siitä olin aivan varma, ja minä astuin suoraan hänen vuoteensa luo. Kopeloidessani hänen peitteitänsä putosi jotakin kuumaa kädelleni. Se poltti minua, ja minä vetäisin käteni syrjään. Nyt ymmärsin! Ylemmän makuulavitsan rakojen läpi hän oli sytyttänyt patjan palamaan. Hän saattoi vielä siksi paljon liikuttaa vasenta kättänsä. Ja kosteat patjaoljet, jotka olivat syttyneet alhaalta tuleen, eivät voineet vedon puutteen vuoksi muuta kuin kyteä ja savuta.
Yrittäessäni kantaa patjaa ulos kojusta hajosi se puolitiessä ja oljet syttyivät ilmiliekkiin. Korjasin kojusta viimeisetkin jätteet ja kiiruhdin sitten kannelle saadakseni raitista ilmaa.
Parilla ämpärillisellä vettä sain patjan sammumaan, ja kun savu oli hälvennyt, annoin Maudin tulla alas. Susi-Larsen oli tajuton, mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin hän virkosi raittiissa ilmassa. Me puuhasimme paraikaa hänen ympärillään, kun hän antoi merkin, että tahtoi saada kynää ja paperia.
"Älkää huoliko häiritä minua", kirjoitti hän. "Minä hymyilen itsekseni."
"Vieläkin minä olen palanen käyteainetta, niin kuin näette", kirjoitti hän hiukkasta myöhemmin.
"Minä iloitsen siitä, että se on niin kovin vähäinen", sanoin minä.
"Kiitoksia paljon", kirjoitti hän. "Mutta ajatelkaa, kuinka paljon vähäisemmäksi se vielä tulee, ennenkuin kuolen."