"Muuten Jumala vain torkkuisi eikä tekisi velvollisuuttansa, vaikka eihän minun pitäisi sitä sanoa."
Erehdyin väittäessäni, että elin sovussa kaikkien kanssa. Thomas Mugridge näet ei vihaa minua ainoastaan yhtä paljon kuin ennen vaan hän on keksinyt vielä uuden syyn vihaansa. Hyvän aikaa minä tuumin, mikähän se saattoi olla, mutta vihdoin minulle selvisi, että syynä siihen olivat ne onnellisemmat olosuhteet, joissa minä olin elänyt — että olin 'synnyltäni herrasmies', niinkuin hän sanoi.
"Vainajien luku ei ole vielä lisääntynyt täällä", sanoin Louisille erityisellä painolla, kun Smoke ja Henderson ensi kertaa näyttäytyivät kannella keskustellen tavalliseen tapaan keskenänsä.
Louis tarkasteli minua merkitsevästi viekkailla harmailla silmillään ja pudisti päätään. "Malttakaahan vain mieltänne, sen minä sanon teille — kyllä tässä vielä paukkuu ja pamahtaa ja melske nousee, kun huuhkaja huhuu kuolemaa. Minä olen aavistanut sitä jo kauan, ja minä tunnen sen yhtä selvästi kuin taklauksen pimeänä yönä. Kaukana se ei ole, se on varma!"
"No, kuka ensimmäisenä tekee lähtöä?" kysyin minä.
"Ei ainakaan vanha Louis, sen minä voin luvata", vastasi hän nauraen. "Sillä minä tiedän, että ensi vuonna näihin aikoihin istun vanhan äitini luona, joka uuvuksiin asti on odottanut viittä poikaansa kotiin mereltä."
"Mitä Louis sanoi teille?" kysyi Thomas Mugridge heti sen jälkeen.
"Että hän aikoi joskus lähteä kotiin äitiänsä tervehtimään", vastasin minä valtioviisaasti.
"Minulla ei ole koskaan ollut äitiä", mutisi kokki ja katseli minua väsynyt ja toivoton ilme silmissään.
Neljästoista luku