"Missä hän on?" kysyi hän Harrisonilta.
Nuori merimies näytti nyt tointuneen, sillä hän vastasi varsin levollisella äänellä: "En tiedä, herra. Näin hänen astuvan kokkapuolelle vähän aikaa sitten."
"Minäkin menin kokkapuolelle. Mutta ehkäpä te huomasitte, etten tullut takaisin samaa tietä. Voitteko selittää sitä?"
"Te olitte varmaan meressä, herra?"
"Käynkö etsimässä häntä välikannelta, herra?" kysyin minä.
Susi-Larsen pudisti päätään. "Ette te häntä sieltä kuitenkaan löydä,
Hump. Mutta tulkaa mukaan. Tulkaa! Älkää välittäkö vuodevaatteista.
Jättäkää ne tähän."
Minä seurasin aivan hänen kintereillään. Välikannella oli kaikki hiljaista.
"Kirotut pyyntimiehet", mutisi hän. "Liian lihavia ja laiskoja viitsiäkseen olla neljä tuntia vahdissa."
Kaikkein perimmällä keulassa makasi kolme merimiestä. Hän kohotti heidän kasvojansa ja katsoi heitä suoraan silmiin. Heidän olisi pitänyt olla vahdissa kannella, mutta laivassa oli tapana, että kauniilla ilmalla vahti sai nukkua, ainoastaan päällikön, peränpitäjän ja tähystäjän oli määrä valvoa.
"Kuka on tähystäjänä?" kysyi Susi-Larsen.