Mutta kivilouhos menetti joksikin aikaa kaiken merkityksensä hänelle, sillä seuraavana sunnuntaina hän ratsasti yksin. Dede kastanjanruskean raudikon selässä ei tullutkaan tänä päivänä Berkeleyhin vievää syrjätietä eikä tullut viikkoa myöhemminkään. Daylight oli kärsimättömyydestä ja pettymyksestä suunniltaan, vaikka hän konttorissa hillitsi itsensä. Hän ei huomannut Dedessa mitään muutosta ja koetti olla itsekin näyttämättä mitään muutosta. Sama yksitoikkoinen koneellinen työ jatkui, vaikka se nyt oli ärsyttävää ja oli vähällä tehdä hänet hulluksi. Daylight oli tyytymätön maailmaan, joka ei sallinut miehen käyttäytyä pikakirjoittajatartaan kohtaan niinkuin kaikki miehet naisia kohtaan käyttäytyvät. "Mitä hyötyä on miljoonien omistamisesta?" kysyi hän eräänä päivänä pöytäkalenterilta, kun Dede sanelun päätyttyä poistui.
Kun kolmas viikko oli kulumassa loppuun ja uusi ikävä sunnuntai ole odotettavissa, päätti Daylight puhua vaikka sen täytyikin tapahtua konttorissa. Ja luonteensa mukaisesti hän kävi heti suoraan asian ytimeen. Dede oli päättänyt työnsä ja keräili papereitaan ja kyniään poistuakseen, kun Daylight sanoi: —
"Vielä yksi asia, neiti Mason, ja minä toivon, ettette pane pahaksenne, jos olen suora ja puhun suuni puhtaaksi. Olette aina tuntunut minusta järkevältä tytöltä, enkä luule, että loukkaannutte siitä, mitä aijon sanoa. Tiedätte, kuinka kauan olette ollut toimistossa — jo vuosikausia, monta vuotta ainakin; ja tiedätte, että aina olen käyttäytynyt teitä kohtaan moitteettomasti ja rehellisesti. En ole milloinkaan ottanut itselleni vapauksia. Syystä, että olette konttorissani, olen tässä suhteessa ollut tunnontarkempi kuin ellette — ellette olisi konttorissani — te ymmärrätte. Mutta se ei estä minua tuntemasta inhimillisesti. Olen yksinäinen mies — älkää käsittäkö tätä ystävällisyyden rukoukseksi. Aikomukseni on vaan selvittää teille, miten paljon nuo kaksi ratsastusmatkaa teidän kanssanne merkitsivät minulle. Ja nyt toivon, ettette pahastu kun kysyn teiltä, miksi ette ole ollut ratsastamassa kahtena viime sunnuntaina?"
Hän vaikeni ja odotti hyvin innokkaana ja hämillään ja pieniä hikikarpaloita kohosi hänen otsalleen. Dede ei heti puhunut ja Daylight kulki huoneen poikki ja kohotti akkunaa.
"Olen ollut ratsastamassa", vastasi Dede, "toisella suunnalla."
"Mutta miksi…?" hän ei syystä tai toisesta täydentänyt kysymystään.
"Pyydän, olkaa suora minua kohtaan", pyysi hän. "Aivan yhtä suora kuin
minä olen teitä kohtaan. Miksi ette ratsastanut Piedmontin kukkuloilla?
Minä etsin teitä kaikkialta."
"Ja juuri senvuoksi en tullut sinne". Dede hymyili ja katsoi häntä hetkisen suoraan silmiin, sitten hän loi alas katseensa. "Te käsitätte kyllä, herra Hamish."
Daylight pudisti nyrpeästi päätään.
"Käsitän enkä käsitä. En ole tottunut kaupunkilaistapoihin. On asioita, joita ei tarvitse tehdä ja joita minä en muista niinkauan kuin en halua niitä tehdä."
"Mutta entä silloin, kun haluatte tehdä?" kysyi Dede nopeasti.