"Minusta tuntuu, että te olette eniten avioliittoon sopiva nainen, mikä milloinkaan on pannut miehen pään pyörälle. Ja nyt toinen kysymys. Pidättekö jostakin toisesta enemmän kuin minusta?"
Mutta Dede piti hyvin puoliaan.
"Tuo ei ole kaunista", sanoi hän. "Ja jos lopetatte ja ajattelette hiukan asiaa, niin teette nyt jotakin, jota muka ette milloinkaan tee — jankutatte nimittäin. Kieltäydyn vastaamasta enää yhteenkään kysymykseen. Puhukaamme muusta. Miten voi Bob?"
Puoli tuntia myöhemmin kiiti Daylight sateessa Telegraph Avenue'ta Oaklandiin ja poltti ruskea-paperisavukettaan ja muisteli mitä oli tapahtunut. Hänen loppupäätöksekseen tuli, että huonomminkin olisi hänelle saattanut käydä, vaikka Deden sanoissa oli paljon, mikä sai hänet neuvottomaksi. Olihan Dede sanonut pitävänsä hänestä sitä enemmän, mitä paremmin oppi häntä tuntemaan ja samalla sitä vähemmin tahtovansa mennä hänen kanssaan naimisiin. Se oli pulmallinen kysymys.
Mutta se tosiasia, että Dede oli antanut hänelle rukkaset, osoitti jonkunlaista ylpeyttä. Antaessaan rukkaset hänelle oli Dede antanut rukkaset hänen kolmellekymmenelle miljoonalleen. Se oli huomattava teko pikakirjoittajattarelta, jolla oli yhdeksänkymmenen dollarin kuukausipalkka, ja joka oli nähnyt parempia päiviä. Oli ilmeistä, ettei Dede välittänyt rahasta. Jokainen nainen, jonka hän oli tavannut, oli näyttänyt halukkaalta ottamaan hänet hänen rahojensa takia. Hän oli kaksinkertaistuttanut omaisuutensa, ansainnut viisitoista miljoonaa siitä päivästä lähtien kuin Dede oli tullut hänen konttoriinsa ja Deden halukkaisuus mennä naimisiin hänen kanssaan oli vähentynyt sitä mukaa kuin hänen rahansa olivat lisääntyneet.
"Perhana!" mutisi hän. "Jos voitan tässä maakaupassa sata miljoonaa niin ei hän enää tahdo vaihtaa sanaa kanssani."
Mutta hän ei voinut leikkiä laskemalla karkoittaa asiaa mielestään. Hänen mielensä oli yhä vielä hämmentynyt tuosta arvoituksellisesta selityksestä, että Dede olisi ennemmin saattanut mennä naimisiin vasta Klondikesta tulleen Elam Hamishin kanssa kuin nykyisen Elam Hamishin kanssa. Hyvä, päätteli hän, hänen olisi siis tultava enemmän entisen Daylightin kaltaiseksi, joka oli tullut pohjanperiltä koettamaan onneaan suuremmassa pelissä. Mutta se oli mahdotonta. Ollutta ja mennyttä ei saatu takaisin. Toivomalla ei sitä saanut takaisin, eikä mitään muuta keinoa ollut. Yhtä hyvin olisi hän saattanut toivoa saavansa poikuusvuotensa takaisin.
Toisenkin tyydytyksen oli heidän keskustelunsa hänelle tuottanut. Hän oli ennemmin kuullut puhuttavan pikakirjoittajattarista, jotka antoivat rukkaset työnantajalleen ja heti sen jälkeen erosivat toimestaan. Mutta Dede ei ollut viitannut sinnepäinkään. Olivatpa hänen puheensa miten hämmennystä herättävät tahansa, järjetön ja typerä ei hän ollut. Hän oli selväpäinen. Mutta hän, Daylight, oli niinikään ollut selväpäinen ja se oli osaksi hänenkin ansiotaan. Hän ei ollut koettanut käyttää hyväkseen Deden konttorissa-oloa. Tosin oli hän kaksi kertaa astunut yli rajojen, mutta hän ei ollut ottanut sitä tavaksi. Dede tiesi, että häneen saattoi luottaa. Mutta tästä kaikesta huolimatta hän tiesi, että useimmat nuoret naiset olisivat olleet kyllin typerät jättämään paikkansa, jos heidän olisi täytynyt antaa rukkaset työnantajalleen. Ja sitä paitsi oli Dede sallinut hänen lähettää veljensä Saksaan, kun Daylight oli esittänyt hänelle asian oikeassa valossa.
"Heleijaa!" päätti hän, kun automobiili pysähtyi hänen hotellinsa edustalle. "Jos olisin vain tiennyt sen, minkä nyt tiedän, niin olisin kosinut häntä ensimäisenä päivänä kun hän tuli toimistoon. Hänen omien puheittensa mukaan olisi silloin ollut otollinen hetki. Hän pitää minusta yhä enemmän ja enemmän ja mitä enemmän hän minusta pitää, sitä vähemmin hän uskaltaisi mennä kanssani naimisiin! Mitä nyt tästä arvelet. Hän on varmaan hieman hassahtava."