Dede pudisti päätään.
"Ei, se on mahdotonta. Te menettäisitte vedon." Ensi kerran juolahti
Daylightin mieleen synkkä epäluulo — ajatus, joka selitti kaikki.
"Sanokaahan, ettehän vain ole salaisesti naimisissa?"
Hänen äänessään ja kasvoissaan ilmenevä kauhu oli liikaa Dedelle, hän purskahti iloiseen ja välittömään nauruun.
Daylight tiesi vastauksensa ja suuttuneena itseensä hän päätti, että teko oli tehokkaampi kuin puhe. Hän asettui siis seisomaan niin, että suojasi Dedeä tuulelta ja veti hänet lähelleen. Tavattoman navakka tuuli puhalsi heidän ympärillään ja rummutti puiden latvoja heidän päänsä päällä ja he vaikenivat kuunnellakseen. Heidän päälleen putosi liiteleviä lehtiä ja tuuli toi mukanaan sadepisaroita. Daylight katsoi alas Dedeen ja hänen hiuksiaan, joita tuuli heilutteli hänen kasvoilleen; ja Deden läheisyys sai hänet niin vapisemaan, että Dede huomasi sen kädestä, joka piteli hänen kättään.
Äkkiä Dede nojasi häneen, taivutti päätään ja painoi sen kevyesti hänen rintaansa vasten. Ja he seisoivat niin, kun toinen tuulenpuuska tuli tuoden mukanaan liiteleviä lehtiä ja yksinäisiä sadepisaroita. Yhtä nopeasti hän jälleen kohotti päätään ja katsoi Daylightiin.
"Tiedättekö", sanoi hän, "viime yönä rukoilin teidän puolestanne. Rukoilin, että joutuisitte häviöön, että menettäisitte kaikki — kaikki!"
Daylight tuijotti häneen kummissaan tästä peitetystä lausunnosta.
"En varmaankaan ymmärrä sitä. Olen aina sanonut, että naiset käyvät yli ymmärrykseni ja nyt te puhutte asioista, joita en käsitä. Te toivotte, että menettäisin kaikki, ja kuitenkin pidätte minusta — —"
"En ole milloinkaan sitä sanonut."