"Nyt olemme omalla maallamme", sanoi Daylight, kun heinäpelto jäi heidän taakseen. "Epätasaisimmat alat ovat meidän. Odota, niin saat nähdä."
Kuten ensi kerrallakin, kaarsi hän savikuopan ja kulki vasemmanpuolisten metsien läpi, sivuutti ensimäisen lähteen ja antoi hevosten hypätä paaluaidan lahonneiden jäännösten ylitse. Täältä lähtien oli Dede alati hurmaantunut milloin mihinkin. Puron partaalla, joka lorisi punapuiden välitse kasvoi toinen suuri villi lilja, jonka hoikan varren päässä kasvoi runsaasti valkeita vahamaisia kelloja. Tällä kertaa ei Daylight laskeutunut hevosen selästä, vaan ratsasti syvään kalliorotkoon, johon virta oli uurtanut tien kukkulain väliin. Hän oli ollut työssä täällä ja jyrkkä ja liukas hevospolku kulki nyt puron poikki ja he ratsastivat hämärän punapuumetsikön läpi ja etäämpänä tammi- ja madronosmetsikön kautta. He tulivat muutaman acresin suuruiselle raivatulle alueelle, missä kasvoi korkeata heinää.
"Meidän", sanoi Daylight.
Dede kumartui satulassa, taittoi tuleentuneen heinänkorren ja pureskeli sitä hampaissaan.
"Hyvää vuoristoheinää", sanoi hän. "Siitä Mab pitää."
Ja heidän ratsastaessaan hän yhä päästeli hämmästys- ja ihastus-huudahduksia.
"Ja sinä kun et milloinkaan kertonut minulle tästä!" moitiskeli hän miestään, kun he pienen aukeaman ja metsäisten rinteiden ylitse katselivat mutkittelevaan Sonoma-laaksoon.
"Tule", sanoi Daylight; ja he kääntyivät ja palasivat varjokkaan metsän kautta, kulkivat virran poikki ja tulivat puron partaalla kasvavan liljan luo.
Tännekin hän oli raivannut epätasaisen hevostien, joka kulki jyrkkiä kukkuloita ylös ja alas. Kun he vaivaloisesti etenivät pitkin mutkittelevaa tietä, näkivät he paikkapaikoin vilahduksen lehtiverkon lävitse. Mutta paljon ei näkynyt, sillä kaikkialla sulkivat oksat näköalan ja kaikkialla oli heidän päänsä päällä lehtikatos, jonka lävitse vain niukalti pääsi auringonvaloa tunkeutumaan. Ja kaikkialla heidän ympärillään kasvoi sananjalkoja, eri lajeja, hienosta neidonhius-sananjalasta aina kuuden ja kahdeksan jalan korkuisiin. Kun he nousivat mäkiä ylöspäin näkivät he vanhojen puiden suuria ryhmyisiä runkoja ja oksia ja yläpuolellaan samanlaisia suuria ryhmyisiä oksia.
Dede pysähdytti hevosensa ja huokasi, niin valtavasti vaikutti kaikki tämä kauneus häneen: