"Hohoi", sanoi hän ääneen, "katsotaanpa, mitä siellä on."
Hänen katseensa liikkui jyrkkää myllerrettyä pintaa ylöspäin ja sen poikki laidasta laitaan. Siellä täällä oli pieniä yhteenkietoutuneita manzanita-puita, jotka olivat juurtuneet näin vaaralliseen maaperään, mutta ylimalkaan ruohoa ja rikkaruohoa lukuunottamatta oli vuorirotkon tämä osa paljasta. Näkyi merkkejä siitä, että pinta oli usein vaihtunut, kun sade oli tuonut mukanaan ylhäältä päin irtautunutta maata.
"Oikea halkeama-suoni, tai en ole ikinä nähnyt sellaista", sanoi hän hiljaa.
Ja samaten kuin entiset metsästysvaistot olivat tänään heränneet susikoirassa, samaten heräsi hänessä uudelleen koko vanha kiihkeä kullanetsintä-himo. Hän laski maahan vasaran ja ruuviavaimen, mutta piti kuokan ja lapion ja kiipesi vieremää ylöspäin sinne, missä esiinpistävän enimmäkseen maanpeittämän kallion epäselvät ääriviivat näkyivät. Ne olivat miltei huomaamattomat, mutta hänen harjaantunut silmänsä oli keksinyt kätketyt muodostumat, jotka osoittivat sitä. Siellä täällä hän hakkasi murtuvaa kalliota kuokalla ja lapioi estävän maan pois. Välistä hän tutki tätä kalliota. Se oli paikkapaikoin niin pehmeätä, että hän saattoi murentaa sitä sormillaan. Hän siirtyi kaksitoista jalkaa korkeammalle ja käytti taas kuokkaa ja lapiota. Ja kun hän tällä kertaa poisti maan kalliolohkareesta ja katsoi, ojentautui hän äkisti ja hengitti syvään. Ja aivankuin kauris juomapaikassaan vihollisiaan peläten hän loi nopean katseen ympärilleen nähdäkseen, pitikö häntä kukaan silmällä. Hän naurahti omalle narrimaisuudelleen ja rupesi taas tarkastamaan möhkälettä.
Auringonsäde lankesi sille ja sai siinä olevat kultapilkut kimaltelemaan.
"Ruohonjuurista alaspäin", mutisi hän mielenliikutuksesta värähtelevällä äänellä iskiessään kuokkansa rikkaaseen kamaraan.
Hän näytti muuttuvan. Cocktail-neljännes ei ollut milloinkaan saanut hänen poskiaan niin hehkumaan eikä sytyttänyt sellaista paloa hänen silmiinsä. Työskennellessään hän joutui saman intohimon valtoihin, joka oli vallinnut häntä suurimman osan hänen ikäänsä. Hänet valtasi mielettömyys, joka hetki hetkeltä huomattavasti yltyi. Hän raatoi kuin mielipuoli, kunnes hän huohotti rasituksesta ja hiki valui hänen kasvoiltaan maahan. Hän etsi vieremän pinnan poikki suonen vastakkaiseen seinämään ja sieltä takaisin. Ja keskikohdalta hän kaivoi kuopan punaiseen tulivuoriperäiseen maahan, kunnes sai näkyviin kvartsin, rapean kvartsin, joka murtui ja mureni hänen käsissään, ja jossa oli kultaa.
Toisinaan hän sai aikaan vähäpätöisiä maanvieremiä, jotka peittivät hänen työnsä ja pakottivat hänet uudelleen kaivamaan. Kerran hän liukui viisikymmentä jalkaa alas vuorirotkon seinämää, mutta hän kiipesi taas ylös pysähtymättä edes hengähtämään. Hän löysi kvartsia, joka oli niin rapeata, että se oli miltei kuin savea, ja se oli kultarikkaampaa kuin kiinteämpi kvartsi. Tässä oli oikea aarrekammio. Sata jalkaa ylöspäin ja alaspäin hän sai selville missä suonen seinämät kulkivat. Kiipesipä hän vuorirotkon laidan yli katsomaan näkyikö sillä puolen mitään merkkejä alempien kerrosten ilmaantumisesta päivänvaloon. Mutta sillä ei ollut kiirettä ja hän riensi takaisin löydölleen.
Hän raatoi yhtä mielettömän kiireisesti, kunnas väsymys ja sietämätön särky selässä pakotti hänet lopettamaan. Hän ojentausi kädessään vielä entistä kultarikkaampi kvartsipalanen. Hänen kumarruksissa ollessaan oli hiki hänen otsaltaan valunut maahan. Nyt se virtasi hänen silmilleen ja sokaisi hänet. Hän pyyhki sen kädenselällään ja rupesi taas huolellisesti tutkimaan kultaa. Tonnista saisi kolmekymmentätuhatta, neljäkymmentätuhatta dollaria — hän tunsi asiat. Ja kun hän katseli keltaista syöttiä ja huohotti ja pyyhki hikeä otsaltaan, alkoi hänen mielikuvituksensa askarrella. Hän näki tien, joka kulki laaksosta ja ylänkö-laidunmaiden poikki ja hän rakensi sillan, joka kulki vuorirotkon poikki, kunnes kaikki oli elävänä hänen silmiensä edessä. Vuorirotkon toisella puolen oli rouhimon paikka ja sinne hän sen rakensi; niinikään hän pani kuntoon loppumattomat sankojonot, jotka riippuivat ankkurikettingissä ja joilla malmi kuljetettiin vuorirotkon poikki kvartsi-rouhimoon. Samoin kasvoi koko kaivos hänen edessään ja allaan — tunneleja, kuiluja ja miinakaivoksia ja hissejä. Hän oli kuulevinaan räjähdykset ja töminän vuorirotkon poikki. Käsi, joka piteli kvartsilohkaretta, vapisi ja hänen vatsanpohjassaan tuntui raukeata hermostunutta tykytystä. Äkkiä hänelle selveni, että hän olisi tahtonut juoda jotakin whiskyä, cocktailin, mitä tahansa. Ja juuri silloin, kun tämä uusi kiihkeä alkoholinhimo hänessä heräsi, kuuli hän kaukaa ja epäselvästi Deden äänen:
"Tänne tipu, tipu, tipu, tipu, tipu! Tänne tipu, tipu, tipu!"