"Punnitkaa!" huusi hän työntäen pussinsa punnitsijalle, joka pani sinne neljänsadan dollarin arvosta kultahiekkaa vetonsa hävinneiden pusseista.
"Tulkaa kaikki mukaan!" sanoi Daylight kääntyen. "Juokaa mitä haluatte.
Voittaja maksaa."
"Tämä on minun yöni!" huusi hän kymmenen minuuttia myöhemmin. "Olen yksinäinen uros-susi ja olen nähnyt kolmekymmentä talvea. Tämä on syntymäpäiväni, minun ainoa päiväni vuodessa, ja minä voin juottaa joka miehen humalaan. Tulkaa kaikki ulos. Aijon heittää teidät kaikki lumeen. Tulkaa pihalle, te arkajalkaiset, uudet tulokkaat ja te entisajan miehet, niin minä kastan teidät."
Meluava joukko virtasi ulos ovista, kaikki muut paitsi viinurit ja pahimmat viinan jumalan palvelijat. MacDonaldissa heräsi yht'äkkiä oman arvon tunto, ja hän läheni Daylightia käsi ojona.
"Mitä? Tekö ensin?" sanoi Daylight nauraen ja puristi hänen kättään kuin tervehtiessä.
"Ei, ei", vastusti toinen kiireesti, "Aijoin vaan onnitella teitä syntymäpäivänne johdosta. Kohteliaisuudesta voitte paiskata minut lumeen. Mitä mahdollisuuksia on minulla pitää puoliani miestä vastaan, joka nostaa yhdeksänsataa naulaa?"
MacDonald painoi sata kahdeksankymmentä naulaa ja Daylight tarttui häneen vain toisella kädellään, sitten nosti hän ravintolanomistajan äkkiä maasta ja heitti hänet suin päin lumeen. Nopeasti lennätti hän sitten lähimmät puolitusinaa miestä lumeen. Vastarinta oli hyödytöntä. He lensivät suinpäin hänen käsistään, loukkaantumatta, kaikenlaisiin hullunkurisiin asentoihin pehmeään lumeen. Pian kävi vaikeaksi tähtien himmeässä välkkeessä eroittaa niitä, jotka jo oli heitetty lumeen ja niitä, jotka odottivat vuoroaan, ja Daylight rupesi tunnustelemaan heidän selkäänsä ja hartioitaan, päättäen heidän tilansa siitä, olivatko ne vai eivätkö olleet lumisia.
"Joko olette kastettu?" kuului hänen yksitoikkoinen kysymyksensä, kun hän ojensi hirveät kätensä.
Muutama kymmen virui jo lumessa pitkässä rivissä ja toiset polvistuivat teeskennellen nöyryyttä, ripottivat lunta päänsä päälle ja väittivät, että toimitus oli täytetty. Mutta viisi miestä seisoi pystyssä — Pohjois-Amerikan itäisten aarniometsien uutisasukkaita ja rajamaan miehiä, jotka olivat innokkaat kilpailemaan joka miehen syntymäpäivänä.
He olivat käyneet oppia ja kasvaneet miehiksi mitä ankarimmassa koulussa, he olivat monien mellakoiden ja tappeluiden vanhoja sankareita, he olivat veren ja hien uupumattomia miehiä. Eikä heiltäkään puuttunut sitä, mitä Daylightillä oli niin suuressa määrin, nimittäin aivojen ja lihasten miltei täydellistä sopusuhtaisuutta. Heille ja heidän elämässään se oli luonnollista, eikä se Daylightillekaan ollut mikään ansio. Tämän lahjan hän oli jo saanut syntyessään. Hänen hermonsa olivat herkemmät kuin heidän, hänen sieluntoimintonsa, joista tahdon toiminta oli täydellisimmäksi kehittynyt, olivat nopeammat kuin heidän. Hänen lihaksensakin, vaikka ne ainekokoomukseltaan olivatkin samallaiset kuin heidän, tottelivat tahdon käskyjä nopeammin kuin heidän lihaksensa. Hän oli nyt sellainen. Hänen lihaksensa toimivat nopeasti ja rajusti kuin räjähdysaine. Hänen ruumiinsa oli vipu, joka toimi yhtä varmasti, oli kysymyksessä leikki tai tosi. Ja kaiken tämän lisäksi hänessä oli tuota yliluonnollista voimaa, jonka on saanut osakseen tuskin yksi ihminen miljoonista — voimaa, joka ei riipu ruumiin suuruudesta, vaan sen laadusta, elimistön erinomaisuudesta ja lihasten aineen verrattomuudesta. Hän pani lihaksensa toimimaan niin nopeasti, että ennenkuin toinen sen huomasi ja ryhtyi vastarintaan, lihasten toiminnan tarkoitus jo oli saavutettu. Ja hän puolestaan huomasi vastustajan aikoman otteen niin nopeasti, että hän joko kokonaan vapautui siitä, tai teki ajoissa vastaotteen.