Siinä oli vielä oikea mahdollisuus suurtyöhön. Hän oli juuri ihmetellytkin, mistä syystä Guggenhammer ja suuret englantilaiset yhtiöt olivat lähettäneet paikalle kallispalkkaiset asiantuntijansa. Tämä oli heidän suunnitelmansa. Tämän vuoksi olivat he tarjoutuneet ostamaan valtauksia, joissa työt jo oli lopetettu sekä huuhtelumutaa. He antoivat pienten kaivostenomistajain kaivaa valtauksistaan niin paljon kuin saivat irti, sillä miljoonia jäisi vielä jäljelle.
Ja katsellessaan savuavaa helvettiä, missä ankara työ oli käynnissä, suunnitteli Daylight uuden pelinsä pääpiirteet, pelin, jossa Guggenhammer ja nuo muut saisivat ottaa hänet huomioonsa. Mutta ilon ohella, jonka nämät uudet suunnitelmat tuottivat, tunsi hän väsymystä ja kyllästymistä. Pitkät napaseudulla vietetyt vuodet olivat kuluttaneet häntä, ja ulkomaailma houkutteli hänen uteliaisuuttaan — tuo avara maailma, josta hän oli kuullut muiden miesten kertovan, mutta jonka suhteen hän oli tietämätön kuin lapsi. Sielläkin pelattiin. Siellä oli avarampi pelipöytä, eikä mikään estänyt häntä miljoonineen käymästä sen ääreen ja ottamasta kortteja. Tänä iltapäivänä Skookum Hiilissä hän siis päätti pelata viimeiset parhaat korttinsa Klondikessa ja lähteä sitten Yhdysvaltoihin.
Se vei kuitenkin aikaa. Hän palkkasi luotettavia asiamiehiä seuraamaan suurten asiantuntijain jälkiä, ja missä nämät olivat alkaneet ostaa, osti hänkin hyljättyjä valtauksia. Missä tahansa he tuumivat pilkkahinnasta ostaa kulta-alueen, oli hän ennättänyt heidän tielleen ja hankkinut itselleen valtauksen osia tai viekkaasti heidän valtaustensa joukkoon sijoitettuja valtauksia, jotka tekivät heidän suunnitelmansa mitättömiksi.
"Pelaan avonaista peliä voittaakseni — enkö ole oikeassa?" sanoi hän kerran kiihkeässä neuvottelussa.
Seurauksena oli otteluita, aselepoja, sovittelulta, voittoja ja tappioita. Vuonna 1898 oli Klondikessa kuusikymmentä tuhatta miestä ja kaikkien heidän omaisuuteensa ja asioihinsa vaikuttivat Daylightin käymät taistelut. Ja yhä enemmän ja enemmän kasvoi Daylightin halu suuriin yrityksiin. Olihan hän jo ollut käsikähmässä suuren Guggenhammerin liikkeen kanssa ja voittanut, ylpeästi voittanut. Mutta hänen uhkarohkein yrityksensä oli ehkä kuitenkin Ophir, joka parhaiten vastasi hirvilaitumen nimeä, ja jonka huuhtelusoran alhaisen kultamäärän korvasi vain alueen laajuus. Seitsemän valtauksen omistaminen sen keskuksessa saattoi Daylightin sen valtiaaksi, eivätkä he voineet sopia kauppaehdoista. Guggenhammerin asiantuntijat arvelivat, että yritys kävi yli Daylightin voimien ja kun he esittivät hänelle loppuvaatimuksensa, suostui hän siihen ja osti heiltä loput alueesta.
Suunnitelma oli hänen omansa, mutta hän kutsui Yhdysvalloista taitavia insinöörejä panemaan sitä täytäntöön. Rinkabillyn vedenjakajaan kahdeksankymmenen peninkulman päässä hän rakensi vesisäiliön ja kahdeksankymmenen peninkulman pituinen suuri puinen vesijohto kuljetti veden seudun poikki Ophiriin. Vesisäiliön ja -johdon kustannusarvio oli kolme miljoonaa, mutta ne tulivat maksamaan lähes neljä. Hän ei pysähtynyt tähänkään. Hän hankki sähkölaitoksia ja hänen työmiehensä saivat tehdä työtä kirkkaassa sähkövalossa. Toiset vanhanajan miehet, joiden rohkeimmatkin unelmat olivat täyttyneet yli odotuksen, pudistivat synkästi päätään, varoittivat häntä häviöstä ja kielsivät häntä ryhtymästä niin uhkarohkeaan yritykseen. Mutta Daylight nauroi ja myi jälellä olevat maapalstansa. Hän möi oikeaan aikaan, kun kultakuume oli kiihkeimmillään. Kun hän ennusti vanhoille ystävilleen Moosehornin ravintolassa, ettei neljän vuoden kuluttua Dawsonissa saisi maapalstoja rahallakaan ja että majoja revittäisiin polttopuiksi, nauroivat he hänelle ja vakuuttivat, että pääsuoni löytyisi jo ennen tätä aikaa. Mutta hän jatkoi alkamaansa suuntaan ja möi yhtä hyvästä hinnasta sahansa, kun ei enää tarvinnut hirsiä. Niinikään möi hän hajallaan olevat maapalstansa eri alueilla ja kenenkään varoituksista huolimatta rakensi hän vesijohtonsa valmiiksi, rakensi ruoppaajansa, tuotti Yhdysvalloista koneita ja ryhtyi heti kaivamaan kultaa Ophirista. Ja hän, joka neljä vuotta takaperin oli Indian-joelta päin kulkenut vedenjakajan poikki ja vaeltanut hiljaisessa erämaassa, intiaani-tapaan kuljettaen koirilla tavaroitaan ja intiaani-tapaan itse eläen hirvenlihalla, kuuli nyt käheä-äänisten vihellysten kutsuvan satoja työmiehiä työhön ja näki heidän ahertavan sähkölamppujen valkeassa, häikäisevässä valossa.
Mutta tämän tehtyään oli hän lähtövalmis. Ja kun hän ilmoitti aikovansa myydä Ophirin, kilpaili Guggenhammer englantilaisen yhtiön ja uuden ranskalaisen yhtiön kera siitä, kuka saattoi tarjota enimmän, Guggenhammer tarjosi enimmän ja hinta oli niin hyvä, että Daylightille jäi miljoona puhdasta voittoa. Huhuiltiin, että hänen omaisuutensa nousi kahden-, kolmenkymmenen miljoonan paikkeille. Mutta hän yksin tiesi, kuinka suuri se oli, tiesi että hän viimeisen valtauksen myytyään oli kaiken kaikkiaan vähän päälle yhdentoista miljoonan omistaja.
Hänen lähtöjuhlansa oli merkkitapaus Yukonin historiassa kuten hänen muutkin tekonsa. Koko Yukon oli hänen vieraanaan ja Dawson oli juhlan keskipiste. Tänä viimeisenä yönä ei kelvannut kenenkään muun kultahiekka kuin hänen. Juomat eivät olleet kaupan. Joka kapakka oli auki ja väsyneillä viinureilla oli apuna lisäväkeä eikä juomista ollut puutetta. Muuan mies, joka kieltäytyi nauttimasta hänen vierasvaraisuuttaan ja tahtoi maksaa puolestaan, sai tusinan miehiä kimppuunsa. Viimeiset uudet tulokkaat nousivat puolustamaan Daylightin nimeä moista solvausta vastaan. Ja kaiken tämän keskellä liikkui Daylight intiaanisaappaissaan, hurjapäinen Burning Daylight, mieli tulvillaan hyväntahtoisuutta ja toveruutta, ulvoen kuin urossusi, ja vaatien että yö tunnustettaisiin hänen omakseen, painaen miesten käsivarsia tarjoilupöytään, suorittaen voimannäytteitä. Hänen pronssinkarvaiset kasvonsa punottivat juomisesta, hänen mustat silmänsä välähtelivät, hänellä oli päällystakki ja villahuopalakki, hänen korvaläppänsä riippuivat, hänen kalvokkailla varustetut käsineensä heiluivat hartioiden yli ristiin kulkevista hihnoista. Mutta tällä kertaa ei hän pannut koko omaisuuttaan peliin kuten kerran ennen, hän käytteli rahojaan vain mikäli häntä huvitti juottaa muita.
Tämä juhla-yö saattoi varjoon kaiken, mitä Dawsonissa oli milloinkaan nähty. Daylight halusi tehdä sen ikimuistettavaksi ja hän onnistuikin siinä. Suurin osa Dawsonin väestä joi itsensä juovuksiin tänä yönä. Sää oli syksyinen ja vaikkei Yukon ollut vielä jäätynyt, osoitti lämpömittari kahtakymmentä viittä astetta nollapisteen alapuolella ja laski yhä. Senvuoksi oli tarpeenvaatimaa panna liikkeelle hengenpelastaja-joukkueita, jotka kulkivat vahdissa kaduilla ja hakivat lumeen kaatuneita juopuneita miehiä, joille tunnin uni lumessa olisi käynyt turmiolliseksi. Daylight, joka mielijohdettaan noudattaakseen oli juottanut sadottain ja tuhansittain miehiä juovuksiin, pani alkuun hengenpelastustoiminnan. Hän tahtoi, että Dawson tänä yönä juhli, mutta hän ei hurjimmallakaan päällä ollessaan ollut koskaan ajattelematon eikä kevytmielinen ja hän piti huolen siitä, ettei sattunut mitään onnettomuutta. Ja kuten entisaikojenkin öinä, antoi hän määräyksen, ettei saanut riidellä eikä tapella, vaan lupasi hän itse rangaista rauhanhäiritsijöitä. Mutta hänen ei tarvinnut ruveta ketään rankaisemaan. Sadat uskolliset opetuslapset pitivät huolen siitä, että riidanrakentajaa kieriteltiin lumessa ja hänet heitettiin vuoteeseen.
Kun suuressa maailmassa mahtavat teollisuuspäälliköt kuolevat, pysähtyvät kaikki pyörät minuutiksi heidän johtamissaan tehtaissa. Mutta Klondiken iloinen suru päällikkönsä lähdön johdosta oli niin suuri, ettei kahteenkymmeneen neljään tuntiin mitkään pyörät liikkuneet. Suuressa Ophirissakin tuhansine työmiehineen oli työ seisahduksissa. Seuraavana päivänä ei kukaan kyennyt tai saanut mennä työhön.