Neiti Mason vilkaisi häneen nopeasti. Ele oli aivan vaistomainen ja hämmästyksen aiheuttama. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän jälleen luonut alas silmänsä ja odotti sanelua. Mutta hänen vilkaistessaan ylös oli Daylight huomannut, että hänen silmänsä olivat harmaat. Myöhemmin hän sai tietää, että noissa harmaissa silmissä oli kultaisia välähdyksiä; mutta sekin, mitä hän nyt näki, kummastutti häntä, sillä hän tajusi äkkiä, että hän oli aina pitänyt neiti Masonia tummaverisenä ja ruskeasilmäisenä.
"Te olitte kuitenkin oikeassa", tunnusti hän ja hänen kasvoilleen ilmestyi hymy, joka ei ollenkaan sopinut hänen jyrkkiin, intiaania muistuttaviin piirteisiinsä.
Taas sai hän palkinnoksi katseen ja hymyilyn ja tällä kertaa hän varmisti huomionsa, että tytön silmät olivat harmaat.
"Mutta se ei kuulu oikealta", valitti hän.
Tälle neiti Mason suorastaan nauroi.
"Pyydän anteeksi", kiiruhti hän korjaamaan asiaa ja pilasi sen sitten lisäämällä, "mutta te olette niin lystikäs."
Daylight alkoi joutua hiukan hämilleen ja aurinko kisaili yhä tytön hiuksissa.
"En tarkoittanut olla lystikäs", sanoi hän.
"Juuri sitä minä nauroinkin. Mutta se on oikein ja aivan kieliopin mukaista."
"Hyvä", huokasi Daylight — "I shall meet you halfway in this proposition — joko kirjoititte sen?"