Häntä ei haluttanut lähteä, eikä hän vielä pitkään aikaan kyennyt irtautumaan näköalasta ja alottamaan vuorelta laskeutumista. Häntä huvitti kulkea uutta tietä alas ja siksipä olikin jo myöhäinen iltapäivä käsissä, kun hän ennätti metsäisille kukkuloille. Täällä keksivät hakien terävät silmänsä vihreän väriläikän, joka jyrkästi erosi kaikista niistä värivivahduksista, mitä hän päivän kuluessa oli nähnyt. Katseltuaan sitä hetkisen, päätti hän, että sen muodosti kolme sypressiä ja hän tiesi, ettei mikään muu kuin ihmiskäsi ollut saattanut istuttaa niitä sinne. Vallan poikamaisen uteliaisuuden pakoittamana hän päätti ottaa siitä selvän. Kukkulalla kasvoi puita niin tiheässä ja se oli niin jyrkkä, että hänen täytyi laskeutua hevosen selästä ja kulkea jalan, paikkapaikoin ryömiä päästäkseen tiheän pikkumetsän läpi. Hän joutui aivan lähelle sitä paikkaa, missä sypressit kasvoivat. Ne olivat pienen neliskulmaisen aitauksen sisällä; hän saattoi selvästi nähdä, että paalut oli veistetty ja terotettu käsin. Aitauksen sisäpuolella oli kahden lapsen hautakummut. Kaksi puista ristiä, jotka niinikään olivat käsin veistetyt, kertoivat tarinan: Pieni David, syntynyt 1855 kuollut 1859; ja Pieni Lily, syntynyt 1853, kuollut 1860.
"Pienet lapsiraukat", mutisi Daylight.
Merkeistä päättäen hoidettiin hautoja huolellisesti. Kummuilla oli kuihtuneita vihkoja villeistä kukista ja poikkipuun kirjaimet oli hiljattain maalattu. Tämä antoi Daylightille aiheen hakea polkua ja hän löysikin polun, joka vei vastakkaiseen suuntaan kuin mistä hän oli tullut. Hän kiersi kukkulan juuren, nousi hevosensa selkään ja ratsasti maatalolle. Savupiipusta nousi savua ja hän joutui pian keskusteluun hermostuneen, laihan nuorenmiehen kera, joka, kuten hän sai tietää, oli vain maatilan vuokraaja. Miten suuri se oli? Sata kahdeksankymmentä acrea, vaikka se näytti paljon suuremmalta. Se johtui siitä, että sen rajat olivat niin epäsäännölliset. Kyllä siihen kuului savikuoppa ja kukkulat ja sen raja, joka kulki pitkin suurta rotkoa, oli yli peninkulman pituinen.
"Nähkääs", sanoi nuori mies, "se oli niin epätasaista ja kivikkoa, että kun he ensin rupesivat viljelemään seutua, ostivat maanviljelijät hyvän maan sen laidoilta. Siitä syystä ovat sen rajat epätasaiset ja kalvetut."
Niin kyllä, hän ja hänen vaimonsa saivat elatuksensa tarvitsematta kovin paljon rehkiä. Heidän ei tarvinnut maksaa suurta vuokraa. Hillard, omistaja, sai tulot savikuopasta. Hillard oli varakas mies ja hänellä oli viljelyksiä ja viinitarhoja alhaalla laaksossa. Tiilitehdas maksoi savesta kymmenen senttiä kuutiokyynärältä. Maalla oli paikkapaikoin hyviä viljelysmaita, jotka olivat raivatut, kuten keittiöpuutarha ja viinitarha, mutta muu osa oli liian epätasaista.
"Te ette ole farmari", sanoi Daylight.
Nuori mies nauroi ja pudisti päätään.
"En, olen sähköttäjä. Mutta vaimoni ja minä päätimme ottaa kahden vuoden loman ja… täällä me olemme. Mutta loma-aika on kohta lopussa. Palaan syksyllä konttoriin saatuani viinirypäleet korjuuseen."
Niin, hänellä oli yhdentoista acren suuruinen viinitarha, jossa kasvoi viinirypäleitä. Hän sai rypäleistä tavallisesti hyvän hinnan. Hän kasvatti suurimman osan siitä mitä he söivät. Jos paikka olisi ollut hänen omansa, olisi hän raivannut maatilkun kukkulan rinteelle viinitarhan yläpuolelle ja istuttanut pienen hedelmäpuutarhan. Multa oli hyvää. Maatilalla oli runsaasti karjalaitumia ja siellä oli muutamia raivattuja tilkkuja, kaikkiaan viisitoista acrea, jossa hän kasvatti hienointa vuoriheinää mitä saattoi löytyä. Siitä maksettiin kolme, jopa viisikin dollaria enemmän tonnilta kuin karkeakortisesta laaksoheinästä.
Kuunnellessaan tunsi Daylight äkkiä kateutta tuota nuorta miestä kohtaan, joka asui keskellä sitä uhkuvaa luontoa, jota hän oli monta tuntia samoillut.