"Olettepa lopulta päässeet vauhtiin", Hamish huomautti, kun hän näki panokset ja vielä lisäsi tuhat dollaria. "Aamuun päästessä peli varmaankin kohoaa ja parasta on, että te kaikki varustaudutte."
"Samat sanat", jatkoi MacDonald ostaen uudet kortit kahdella tuhannella dollarilla ja pannen peliin vielä tuhat dollaria.
Peli oli nyt päässyt sille asteelle, että pelaajat täysin tajusivat suurten summien olevan kysymyksessä. Vaikkei heidän kasvoistaan näkynyt mitään, oli joka mies tahtomattaan jännityksessä. Jokainen koetti näyttää luonnolliselta ja jokaisen "luonnollisuus" oli erilainen. Hal Campbell teeskenteli tavallista varovaisuuttaan. Ranskalais-Louisin mielenkiinto ilmeni selvästi. MacDonald säilytti tavallisen hyväntahtoisuutensa, vaikka se ilmeni hiukan liioitellussa muodossa. Kearns oli kylmä, intohimoton ja epäluuloinen ja Elam Hamish taas oli yhtä leikkisä ja iloinen kuin aina. Yksitoista tuhatta dollaria oli jo pelissä ja merkit olivat sikin sokin läjässä keskellä pöytää.
"Minulla ei ole enää merkkejä", huomautti Kearns valittaen. "Meidän on parasta ruveta pitämään kirjaa."
"Olen hyvilläni, että kestätte", kuului MacDonaldin rohkaiseva vastaus.
"En minä vielä lopeta. Minulla on tuhat dollaria jo pelissä. Millainen on peli nyt?"
"Kuulostaminen maksaa kolmetuhatta dollaria, muttei kukaan estäne teitä korottamasta."
"Korottamasta — hiiteen. Uskokaa siihen, että minä saan kortteja yhtä hyvin kuin tekin". Kearns katsoi korttejaan. "Sanonpa teille, Mac, mitä teen. Minulla on sellaiset kortit, että kuulostan kolmella tuhannella."
Hän kirjoitti summan paperiliuskalle, piirsi siihen nimensä ja heitti sen keskelle pöytää.
Kaikkien katseet kohdistuivat Ranskalais-Louisiin. Hän hypisteli korttejaan hetkisen hermostuneesti. Sitten hän kirahti. "Ei ainoatakaan kunnon korttia, perhana vie!" ja heitti äkeissään korttinsa hylättyjen korttien läjään.