Daylight aivan ällistyi, sillä Times-Tribune oli San Fransiskon suurin ja vaikutusvaltaisin sanomalehti ja oli aina ollut.
"— enkä ollut kyllin vahva siihen toimeen. Luonnollisesti kärsi ruumiini ja mielentilanikin siitä. Sitä täytyi virkistää whiskyllä, joka ei ollut hyvä sille yhtävähän kuin klubien ja hotellien ruoka oli hyvää vatsalleni. Minua vaivasi se, että olin elänyt aivan nurinkurisesti."
Hän kohautti olkapäitään ja veti savuja piipustaan. "Kun lääkärit hylkäsivät minut, selvitin minä asiani ja hylkäsin lääkärit. Se tapahtui viisitoista vuotta sitten. Olin poikasena loma-aikana retkeillyt täällä ja kun mieleni oli aivan masennuksissa, heräsi minussa halu lähteä takaisin maalle. Niin minä läksin, jätin peruuttamattomasti kaikki ja asetuin asumaan Moon-laaksoon — se on nimittäin Sonoma-laakson intiaani-nimitys. Ensi vuoden asuin pikkurakennuksessa; sitten rakensin tämän majan ja tuotin kirjani tänne. En milloinkaan ennen tiennyt mitä on onni ja terveys. Katsokaa minuun nyt ja sanokaa, luulisitteko minua neljäkymmentäseitsemän-vuotiaaksi."
"En olisi luullut teitä päivääkään vanhemmaksi kuin neljäkymmentä vuotta", tunnusti Daylight.
"Tänne tullessani näytin lähes kuusikymmenvuotiaalta ja se oli viisitoista vuotta sitten."
He jatkoivat puheluaan ja Daylight katseli maailmaa uudelta puolelta. Tässä oli mies, joka ei ollut katkera eikä kyynillinen ja joka nauroi kaupunkilaisille ja sanoi heitä mielettömiksi; mies, joka ei välittänyt rahasta, ja jonka vallanhimo oli aikoja sitten kuollut. Hänen isäntänsä puhui varmasti kaupunkilaisten ystävyydestä.
"Mitä tekivät kaikki nuo miehet, jotka tunsin, klubien jäsenet, joiden kera olin tuttavallisesti seurustellut ties kuinka kauvan. Minä en ollut heille kiitollisuuden velassa mistään ja kun läksin sieltä, ei heidän joukossaan ollut ainoatakaan, joka olisi kirjoittanut minulle riviäkään ja kysynyt: miten on laitasi, ukkoseni. Voinko millään palvella sinua? Muutaman viikon kuluttua sanottiin: Miten on Fergusonin käynyt? Sen jälkeen olin minä heille vain muisto. Jok'ikinen heistä tiesi, ettei minulla ollut muuta kuin palkkani ja etten minä ollut siitä pannut penniäkään säästöön."
"Mutta, kuinka te nyt menettelette?" kysyi Daylight. "Tarvitsettehan te rahaa vaatteisiin ja aikakauslehtiin?"
"Teen silloin tällöin viikon tai kuukauden päivätyötä, kynnän talvella tai poimin viinirypäleitä syksyllä ja pitkin kesää saa tilanomistajilta aina jotakin työtä, Minä en tarvitse paljon rahaa, joten ei minun tarvitse paljon tehdä työtäkään. Suurimman osan ajastani vietän täällä kotosalla. Voisin ansaita kirjoittelemalla sanomalehtiin ja aikakauskirjoihin, mutta pidän enemmän kyntämisestä ja rypäleiden poiminnasta. Katsokaa minuun tarkoin niin käsitätte, mistä se johtuu. Minä olen vankka kuin kallio. Ja minä pidän työstä. Mutta minä sanon teille, että siihen täytyy ensin tottua. On suurenmoista, kun kykenee koko pitkän päivän poimimaan rypäleitä ja kun päivätyön päätyttyä tulee kotiin väsyneenä ja onnellisena sen sijaan, että olisi ruumiillisen turtumuksen tilassa. Tuo tulisija — nuo suuret kivet. — Olin silloin heikko, vähäverinen ja alkoholin turmelema ja muutamat noista suurista kivistä olivat vähällä murtaa selkärankani ja sydämeni. Mutta minä olin itsepintainen ja käytin ruumistani luonnon säätämällä tavalla — en istumalla pöydän ääressä ja juomalla whiskyä… ja tässä minä nyt olen entistäni ehompana ja tuossa on tulisija, kaunis ja käyttökelpoinen, vai mitä?"
"Ja nyt kertokaa minulle Klondikesta ja miten te viime ryöstöllänne panitte San Fransiskon ylösalaisin. Olette kelpo taistelija ja panette mielikuvitukseni liikkeelle, vaikka kylmempi järkeni sanoo, että te olette yhtä mieletön kuin muutkin. Vallanhimo! Se on hirveä tauti! Miksi ette pysynyt San Fransiskossa? Tai miksi ette raivaa itsellenne maakaistaletta ja elä luonnollista elämää, kuten minä esimerkiksi? Näette, että minäkin osaan tehdä kysymyksiä. Nyt puhukaa ja antakaa minun hetkinen kuunnella."