Daylight valvoi valmistuksia, korjasi kuolaimien solkihihnaa ja jalustinkannattimien pituutta. Hän epäili rintahihnan tarpeellisuutta, mutta myöntyi kauppiaan neuvoon ja salli panna sen hevoselle. Ja Bob pysyi jotakuinkin siivona valjastettaessa. Lukuunottamatta muutamaa anteeksiannettavaa syrjähyppäystä ja tanssimista ei se tunnin ratsastusmatkallakaan käyttäytynyt huonosti. Daylight oli ihastuksissaan; kauppa päätettiin heti ja Bob vietiin heti valjaineen ja ratsastustarpeineen asuntoonsa Oaklandin ratsastuskoulun talliin.
Seuraava päivä oli sunnuntai ja Daylight oli varhain liikkeellä. Hän meni lautalla Oaklandiin mukanaan Wolf, hänen rekivaljakkonsa johtaja, ainoa koira, jonka hän Alaskasta lähtiessään oli ottanut mukaansa. Vaikka hän etsi pitkin Piedmontin kukkuloita ja kävi Berkeleyhin vievällä syrjätiellä ei hän nähnyt Dede Masonia eikä tämän punaisenruskeata raudikkoa. Mutta hänellä oli vähän aikaa tuntea pettymystä, sillä hänen oma punaisenruskea raudikkonsa piti häntä jännityksessä. Bob koetti kaikkia mahdollisia pirullisuuksia ja temppuja ja se koetti lannistaa ratsastajansa samoinkuin ratsastaja koetti lannistaa sen. Daylight käytti kaikki tietonsa ja taitonsa hevosten hoidossa samalla kun Bob vuorostaan yritti jokaista mahdollista kujetta. Kun se huomasi, että rintahihna oli tavallista höllemmällä antoi se näytteen takajaloilleen nousemisesta ja takajaloilla kävelemisestä. Kun se oli pitänyt tätä peliään kymmenen minuuttia pääsi Daylight alas hevosen selästä ja kiristi rintavyötä. Sen jälkeen käyttäytyi Bob enkelimäisen siivosti. Se sai Daylightin täydellisesti petetyksi. Puolen tunnin kuluttua Daylight ratsasti huolettomana käymäjalkaa ja kiersi savuketta polvet velttoina ollenkaan olematta varuillaan ja suitset hevosen kaulalla. Bob rupesi äkkiä pyörimään salamannopeudella. Se pyöri takajaloillaan ja etujalat olivat hiukan koholla maasta. Daylightin oikea jalka irtautui jalustimesta, hän putosi satulasta ja tarrautui käsin hevosen kaulaan; ja Bob käytti asemaa hyväkseen hypähtääkseen tiensyrjään. Toivoen, ettei tapaisi Dede Masonia tällä hetkellä, pääsi Daylight tavalliseen ratsastusasentoon ja sai hevosen hillityksi.
Heidän palattuaan samalle paikalle rupesi Bob taas pyörimään. Tällä kertaa Daylight pysyi satulassa, mutta lukuunottamatta hyödyttömiä ohjaksia ristissä hevosen kaulalla ei hän tehnyt mitään estääkseen pyörimistä. Hän pani merkille, että Bob pyöri aina oikeaan ja päätti pitää sen oikealla suunnalla painamalla vasemman jalan kannuksen sen kylkeen. Mutta niin äkkinäisiä ja nopeita olivat pyörähdykset, että niitä tuskin saattoi aavistaa ennenkuin ne jo olivat tapahtuneet.
"No, Bob", puheli hän hevoselle ja pyyhki hikeä kasvoiltaan. "Minun täytyy myöntää, että olet pirullisin ja nopein nelijalkainen elukka, minkä milloinkaan olen nähnyt. Arvaan, että ainoa keino hillitä sinua on pitää kannus aina valmiina iskemään — ah, sinä paholainen!"
Sillä samassa silmänräpäyksessä kun kannus kosketti sitä, potkasi se vasemmalla takajalallaan jalustinta antaen sille aimo iskun. Uteliaisuudesta Daylight monta kertaa iski kannuksen sen kylkeen ja joka kerta potkaisi Bob jalustinta. Sitten Daylight noudatti hevosen esimerkkiä ja iski äkkiarvaamatta molemmat kannukset sen kylkiin ja löi sitä ruoskalla vatsaan.
"Sinä et ole milloinkaan saanut oikein kunnollista löylytystä", mutisi hän, kun Bob lopetti vikuroimisensa ja läksi nuolennopeudeila kiitämään eteenpäin.
Kannuksien ja ruoskan käyttäminen puolisen tusinaa kertaa lannisti sen ja Daylight valmistausi nauttimaan hurjasta vauhdista. Kun ei sitä enää rangaistu, hiljensi Bob vauhtiaan puoli peninkulmaa kiidettyään ja kulki nyt tasaista ravia. Wolf, joka oli jäänyt jälkeen, sai heidät kiinni ja kaikki näytti käyvän hyvin.
"Annanpa sinun nyt hieman pyörähdellä", sanoi Daylight, kun Bob pyöri.
Bob keskeytti yht'äkkiä ravinsa ja iski etujalkansa jäykkinä maahan. Daylight keikahti satulasta juoksijansa kaulaa vasten ja tarrautui siihen molemmin käsin ja samassa alkoi Bob etujalat ilmassa pyöriä ympäri. Vain taitava ratsastaja saattoi välttää hevosen selästä putoamisen ja Daylightille oli vähällä käydä niin. Kun hän pääsi takaisin satulaan, juoksi Bob täyttä laukkaa samaa tietä takaisin ja sai Wolfin tekemään syrjähyppäyksiä pensaikkoon.
"Hyvä on, sinä kirottu!" murisi Daylight käyttäen kerran toisensa perästä kannuksia ja ruoskaa. "Takaperin sinä haluat kulkea ja takaperin saatkin kulkea kunnes lopen näännyt."