— Luulet ehkä minun aikovan kavaltaa sen vanhan äijän, alkoi Charles vastahakoisesti.
— Sitä juuri luulin, keskeytti Liverpool hänet, vaikka en sanonut sitä suoraan. Kuule nyt ja älä unohda sanojani: minä en kysy, mitä sinä nyt ajattelet. Pääasia on, mitä sinä tulet tekemään. Me tulemme poliisiasemalle joskus iltapäivällä ja silloin on meidän pidettävä kieli hampaiden takana, niin että se ei takerru mihinkään kiinni. Minun ei tarvitse sanoa enempää.
— Jos sinä luulet, että minä aion — — — alkoi Charles jälleen.
— Kas niin, vaiensi Liverpool hänet, minä en tiedä, mitä sinä aiot, enkä halua tietää. Minä haluan sinun vain tietävän, mitä minä aion. Jos tapahtuu jotain koirankujeita, jos poliisi lähettää ukon takaisin, aion minä valita ensimäisen rauhallisen paikan, johon tulemme ja jättää sinut sinne maihin. Sitten aion antaa sinulle sellaisen selkäsaunan, että tähdet tanssivat silmissäsi. Älä unhoita, mitä olen sanonut. Siitä ei tule mitään lasten leikkiä, vaan oikea säännöllinen, miesmäinen selkäsauna, sellainen kuin pari kelpo nyrkkejä voi saada aikaan. En lyö sinua kuoliaaksi, ainoastaan puolikuoliaaksi.
— Mutta mitä voin tehdä? vaikerteli Charles.
— Vain yhden asian, olivat Liverpoolin viime sanat. Rukoile! Pyydä niin hartaasti kuin voit, että ukko pääsee ohi poliisin. Siinä kaikki. Mene nyt makuulle.
* * * * *
Ennen heidän tuloaan Le Barge-järvelle peitti maan lumi, joka ei sulaisi puoleen vuoteen. He eivät voineet laskea venhettään sille rannalle, jolle olivat aikoneet, sillä siellä oli reunajäätä. Joen suun sisäpuolella, ennen sen järveen laskemista, tapasivat he satakunta myrskynajamaa kullanetsijävenettä. Pohjoisesta, pitkin koko järvien pituutta, puhalsi loppumaton lumimyrsky. Kolmena aamuna yrittivät he taistella sitä ja sen synnyttämiä mahtavia laineita vastaan, jotka muuttuivat jääksi lyödessään venheeseen. Toisten ponnistellessa airoissa hakkasi Tarwater jäätä ja heitti sen yli laidan, onnistuen sillä tavoin säilyttämään ruumiinlämpönsä ja henkensä.
Joka kerran näiden kolmen päivän aikana olivat he pakoitetut kääntämään selkänsä myrskylle ja soutamaan suojaisempaan jokeen. Neljäntenä päivänä olivat ne sata venettä lisääntyneet kolmeksi sadaksi ja ne kaksituhatta ihmistä näissä veneissä tiesivät, että suuri myrsky ennusti Le Bargen jäätymistä. Järven toisella puolen voisivat he vahvojen virtojen ollessa avoimina vielä monta päivää nopealla vauhdilla jatkaa matkaansa, mutta jos he eivät pääsisi sinne heti, olisivat he tuomitut makaamaan jäissä lähimmät kuusi kuukautta.
— Tänään lyömme itsemme läpi, selitti Liverpool. Me emme käänny takaisin millään ehdolla. Jos joku kuolee airoihinsa, on hänen herättävä jälleen ja jatkettava.