"Niinpä niin, olen likainen vanha mies. Mutta ajat ovat muuttuneet. Nykyään ei kukaan peseydy, eikä ole mitään mukavuuksiakaan, On kulunut kuusikymmentä vuotta siitä, kun olen nähnyt viimeisen saippuanpalan. Te ette tiedä, mitä saippua on, enkä kerrokaan teille siitä, sillä kerron sarlakkakuolemasta. Te tiedätte, mitä kipu on. Me sanoimme sitä taudiksi. Sangen usean taudin aiheuttavat taudinidut, kuten sanoimme. Pankaa tuo sana muistiinne — taudinitu. Taudinitu on sangen pieni. Se on melkein kuin puutäi, joita näkee keväällä koirissa, kun ne ovat juosseet metsissä. Mutta taudinitu on hyvin pieni. Se on niin pieni, ettei sitä voi nähdä —."
Hoo-Hoo alkoi nauraa.
"Olet sinä lystikäs, isoisä, kun kerrot semmoisesta, jota ei voi nähdä. Ellet voi nähdä sitä, mistä tiedät, että se on olemassa? Sen haluaisin tietää. Miten voit tietää jostakin, jota et näe?"
"Hyvä kysymys, oikein hyvä kysymys, Hoo-Hoo. Mutta me näimme kuitenkin — ainakin muutamia. Meillä oli mikroskooppeja ja ultramikroskooppeja. Me asetimme ne silmiemme eteen ja katselimme niiden lävitse. Silloin näimme esineet suurempina kuin ne todellisuudessa olivat ja näimme sellaistakin, jota emme nähneet ollenkaan ilman mikroskooppia. Parhaat ultramikroskooppimme tekivät taudiniduista neljäkymmentätuhatta kertaa suurempia. Raakunkuori on tuhat sormea. Kerätkää neljäkymmentä raakunkuorta. Niin monta kertaa suurempina näimme taudinidut katsoessamme niitä mikroskoopilla. Sitten meillä oli toinen keino, jota sanoimme eläviksikuviksi. Sen avulla saatoimme tehdä neljäkymmentätuhat-kertaisen taudinidun vielä monia tuhansia kertoja suuremmaksi. Siten me näimme näitä olioita, joita paljaat silmämme eivät erottaneet. Ota hiekkamurunen. Riko se kymmeneksi kappaleeksi. Ota yksi niistä ja riko jälleen se kymmeneen osaan. Riko yksi näistä palasista kymmeneen osaan, taasen yksi niistä samoin, ne taas kymmeneen, jälleen kymmeneen, tee niin koko päivän, ja illalla auringon laskiessa sinulla kenties on hitunen, joka on yhtä suuri kuin yksi taudinitu."
Poikien epäuskoisuus kasvoi ilmeiseksi. Ristihuuli ilkkui pilkallisesti ja Hoo-Hoo tirskui, kunnes Edwin nykäisi heitä olemaan hiljaa.
"Puutäi imee verta koirista, mutta taudinitu voi pienuutensa vuoksi mennä suoraan vereen, jossa se lisääntyy nopeasti. Ihmisen veressä saattoi ruton päivinä olla tuhannenmiljoonaa — ravunkuori — tuhannenmiljoonaa taudinitua. Me sanoimme niitä mikro-organismeiksi. Kun niitä oli miljoonittain tahi tuhansinmiljoonin ihmisen veressä, hän oli sairas. Ne aiheuttivat taudit. Niitä oli monia eri lajeja — useampia lajeja kuin hiekkajyväsiä tällä rannalla. Me tunsimme vain muutamia niistä. Mikro-organismien maailma oli näkymätön maailma, josta tiesimme sangen vähän. Jotain kuitenkin tiesimme. Oli bacillus anthracis, micrococcus, bacterium termo; oli bacterium lactis, joka vielä tänäänkin saattaa vuohenmaidon happamaksi, Ristihuuli; oli lukematon joukko schizomycetes-eliöitä. Oli paljon muita…"
Vanhus innostui pitämään esitelmää taudiniduista ja niitten luonteesta käyttäen niin suunnattoman pitkiä ja merkityksettömiä sanoja ja lauseita, että pojat naurahtelivat toisilleen ja katselivat autiolle valtamerelle unohtaen isoisän jaarituksen.
"Mutta sarlakkakuolema, isoisä", ehdotti Edwin lopuksi.
Isoisä kokosi muistiaan ja irrottautui kuvitteluistaan, että hän oli pitämässä luentoa toisenlaiselle kuulijakunnalle kuusikymmentä vuotta sitten taudinitujen ja tautien uusimmasta teoriasta.
"Niin, niin, Edwin; olin vähällä unohtaa. Toisinaan entispäivien muistot valtaavat mieleni niin voimakkaasti, että unohdan olevani likainen vanha mies, joka vaellan metsäläistyneitten lastenlapsieni, vuohipaimenten, kanssa koskemattomissa erämetsissä. Ihmistyö oli vain tomua ja tuhkaa; tomua ja tuhkaa oli valtava, mainehikas sivistyksemmekin. Olen isoisä, väsynyt vanha mies. Kuulun Santa Rosan heimoon. Vaimoni kuului siihen heimoon. Poikani ja tyttäreni liittyivät naimiskaupoilla autonkuljettajain, Sacramenton ja Palo-Alton heimoihin. Sinä, Ristihuuli, olet autonkuljettaja. Edwin on Sacramentoheimon jäsen ja Hoo-Hoo Palo-Alton. Palo-Alton heimo on saanut nimensä siitä, että se asustaa lähellä samannimistä kaupunkia. Siellä oli suuri opinahjo. Sen nimi oli Stanford-yliopisto. Muistan selvästi, aivan selvästi. Niin, minun piti kertoa sarlakkakuolemasta. Mihin jäinkään?"